"Tiedäthän, veli K.P. - vaikeinta mitä on tullut vastaani, on se tilanne, kun edessäni istuu mies, joka on tehnyt tyhmyyksiä ja aivan kauheita asioita joko elämässään tai hengellisessä työssään eikä hänellä kuitenkaan ole minkäänlaista synnintuntoa. Vaikka on jäänyt siitä kiinni, hän käyttäytyy niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyytää ainoastaan siirtoa muualle. Olen aivan väsynyt sellaiseen".

Juuri näillä sanoilla valitti eräs vanhempi pastori, joka oli nimitetty tekemään omassa kirkossaan sielunhoidollista työtä ja toimimaan sielunhoitajana kirkkokuntansa pastoreille, vanhimmille ja seurakunnille monikansallisessa mittakaavassa.

Monet arvostetut lähetysjärjestöt ovat raportoineet ennätysluvuista, kun puhutaan työhön väsymisestä, niin että jopa 80 prosenttia heidän hyvin koulutetuista ja tutkinnon suorittaneista kentällä toimivista työntekijöistään on lopettanut kesken. Useimmat tuskin jaksavat kahlata läpi toisen työkautensa ja vain muutamat jaksavat kolmannen työkauden yli. Tärkein syy, miksi lähdetään lähetyskentältä kotiin, ei ole antikristillisten ihmisten tappouhkaukset joita satelee, tai rahan puute, vaan henkilökohtaiset ihmissuhdeongelmat. He eivät yksinkertaisesti tule toimeen työtovereittensa tai johtajiensa kanssa.

Viimeisimmät tutkimukset ovat arvioineet, että avioero-prosentti uudestisyntyneitten kristittyjen keskuudessa Amerikassa on jossain 35 ja 72,5 prosentin välillä. Sattumalta siis avioeron todennäköisyys näyttää olevan hyvin sama uskovilla kuin kääntymättömilläkin. Useimmat parit eivät hae avioeroa puolison uskottomuuden vuoksi, vaan ainoastaan, koska eivät sovi yhteen. On siis tässäkin kysymys ihmissuhteiden tasolla olevasta ongelmasta, mikä pilaa sekä avioliittojen perustukset että täyttää vankilat nuorisorikollisilla.

Koska nämä raportit eivät koske vain maallistunutta kansanosaa, vaan mitä suurimmassa määrin myös yleisesti seurakunnan tilaa, meidän tulee kysyä itseltämme: mikä meidän sydämissämme oikein mättää, kun annamme niin kehnon todistuksen uskostamme?

Näyttää siltä, että meidän sydämemme eivät enää ole herkkiä Jumalan äänelle, eivätkä veljiä tai sisaria kohtaan, jotka ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, tai puolisoitamme ja perheitämme kohtaan. Kunkin tällaisen ihmissuhdeongelman keskipisteessä on meidän haluttomuutemme nöyrtyä ja ottaa vastuu synneistämme. Sen sijasta me taistelemme toisiamme vastaan ja manipuloimme ihmisiä suojellaksemme omaa itseämme ja kuvaa omasta hengellisyydestämme.

Ei tahdo meidän suustamme kuulua seuraavanlaista lausetta tai se tulee meidän huuliltamme vain vaivoin: "Olen tehnyt syntiä sinua vastaan sanoillani, asenteellani tai vastareaktiollani". On paljon helpompaa sanoa: "Tein ihan tyhmästi... unohda koko juttu!"

Se mikä puuttuu nyt meidän niin sanotusta parannuksestamme, on se syvä murhe, mikä täytti tuhlaajapojan sydämen, kun hän tajusi, miten syvästi hän oli loukannut Isäänsä. Se sai hänet laittamaan sivuun kaiken teeskentelyn ja itsesuojelun ja tunnustamaan särkyneellä sydämellä: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan (Luuk.15:21).

K.P.Yohannan © 2007

Alkuperäisen artikkelin lähteenä on käytetty verkkosivustoa www.gfa.org
Julkaistu luvalla. Copyright © Gospel for Asia, 1800 Golden Trail Court, Carrollton, Texas 75006 USA.