Muistokiviä
K.P.Yohannan: Stones of Remembrance
En koskaan unohda keskustelua, joka minulla oli erään kansallisen työntekijän kanssa, joka oli joutunut kärsimään paljon saarnatessaan evankeliumia eräässä Intian syrjäisimmässä osassa. Kun hän kertoi siitä ankarasta vainosta, mitä hän oli joutunut kestämään yhdessä perheensä kanssa, hän yhtäkkiä keskeytti puheensa ja katosi sisälle. Muutaman minuutin päästä hän tuli takaisin kantaen mukanaan vanhaa juuttisäkkiä. Katsoin uteliaana, kun hän avasi sen. Yllätyksekseni sain nähdä kokoelman eri kokoisia kiviä, suuria ja pieniä.
Kun kysyin häneltä, mistä kivet olivat peräisin, hän vastasi: "Silloin kun meitä vainottiin, meidän vihamiehemme heittivät meitä näillä kivillä. Menin jälkeenpäin keräämään joitain niistä talteen muistokiviksi".
Miten erikoisia muistoesineitä! "Miksi haluat pitää ne?" minä kysyin.
"Tänä päivänä työni on edistynyt ja Herra on lahjoittanut meille monia työtovereita ja ystäväseurakuntia", hän vastasi. "On hyvä vilkaista näitä kiviä aina silloin tällöin. Ne muistuttavat niistä valtavista taisteluista, mitä meillä oli työn alkuaikoina. Samalla ne haastavat meitä jatkamaan uskon tiellä ja pysymään kestävinä kokonaisessa antautumisessa - jos kerran sitä tarvitaan vastakin, jotta maamme tulisi tuntemaan Jeesuksen".
Joosuan kirjan luvussa 4, jakeissa 1-7, kerrotaan muistokivistä. Israelilaiset ottivat 12 suurta kiveä Jordan-joen pohjasta, kun he kulkivat kuivaa myöten sen uoman yli Kanaanin maahan.
Joosualle annettiin erityiset ohjeet rakentaa kivistä muistomerkki tuleville polville muistuttamaan menneistä. Kun vielä syntymättömät lapset kerran kysyisivät "mitä nuo kivet oikein tarkoittavat?" heidän vanhempansa voisivat kertoa heille Jumalan ihmeellisistä teoista ja rohkaista heitä kunnioittamaan ja palvelemaan Herraa ikuisesti.
Täällä Gospel for Asia -järjestössä mekin olemme säilyttäneet joitakin muistokiviä.
Nämä ovat vähän erilaisia kuin ne kivet, joita israelilaiset poimivat Jordanin uomasta, tai ne kivet, joita tuo pastori piti vanhassa repussaan, sillä meidän muistokivemme ovat seuraavat: yksi lengolle painunut ovi, loppuun kulunut tuoli ja rämä vanha kirjoituskone. Ne edustavat sitä matkaa, mitä me olemme tehneet viimeiset 25 vuotta. Ne muistuttavat meitä varhaisvuosista, ihmeistä joita saimme todistaa ja Jumalan suurenmoisesta armosta ja voimasta, mitä olemme saaneet kokea lukemattomin tavoin.
Kaikki alkoi minun omasta henkilökohtaisesta taistelustani, kun etsin Jumalaa ja halusin tietää, mitä Jumala tahtoi minun tekevän. Halusimme perheenä tehdä Jumalan tahtoa kaikesta sydämestämme, mutta tarvitsimme hänen ohjaustaan. Lopulta luin Jonathan Edwardsin todistuksen ja halusin rukoilla samalla tavoin kuin hänkin: "Herra, paina ikuisuuden näkökulma iäksi silmieni eteen!" - ja se muutti elämäni suunnan. [Engl. "stamp eternity on my eyes" on vaikea kääntää suomeksi, sananmukaisesti "leimaa ikuisuus silmiini" Suom.huom.]
Gospel for Asia syntyi tästä rukouksesta. Jumala alkoi hyvin selvästi puhua meille elämämme antamisesta hänen käyttöönsä niin, että saisimme nähdä oman aikamme ihmisten tulevan kaikkein unohdetuimmistakin kolkista tuntemaan Herran Jeesuksen Kristuksen. Se onnistuisi kouluttamalla ja lähettämällä kansallisia työntekijöitä saarnaaman evankeliumia ja perustamaan seurakuntia.
Ensimmäiseksi lähetimme kaiken, mitä irti saimme, kansallisille työntekijöille Intiaan. Sitten kun ei enää ollut mistä antaa, meidän tuli luottaa Jumalaan, että antaisi meille kaiken pienimmästäkin tarpeestamme lähtien ja pitäisi uutta työtämme käynnissä.
Muistan, kuinka ensimmäisen vuoden aikana kerran polvistuin ja rukoilin: "Herra, anna meille 60 dollaria postimerkkejä varten, että voimme postittaa rukouskirjeemme ystävillemme!"
Toisena vuonna muistan, kuinka vuokrasin yhden huoneen toimistoksi ja se maksoi 75 dollaria kuukaudelta. Mutta muutaman kuukauden kuluttua minulla ei enää ollut varaa vuokraan ja meidän piti luopua huoneesta. Omistaja oli kovin ystävällinen eikä sakottanut meitä sopimuksen rikkomisesta.
Huonetta pitäessämme meillä ei ollut mitään huonekaluja, millä olisimme kalustaneet pientä toimistohuonetta. Kaupan olevat hienot pöydät ja tuolit olivat aivan liian kalliita. Menin läheiseen vanhaan romukauppaan ostamaan sieltä yhden vääntyneen oven - suunnittelin tehdä siitä pöydän kannen. Mutta se maksoi aivan liikaa. Kysyinkin viimein, oliko heillä yhtään rikkinäistä ovea, jonka saisin halvemmalla. Myyjä oli myötämielinen ja näytti minulle ovea, joka oli vioittunut toiselta puolen. Ostin sen 4,5 dollarin hintaan ja sain kauppaan mukaan kaksi sahapukkia. Kun olin hionut ja petsannut oven, asetin sen sahapukkien päälle ja siitä tuli ensimmäinen Gospel for Asia - kirjoituspöytä. Sitten painuin erääseen käytetyn tavaran liikkeeseen ja ostin vanhan tuolin. Se tuoli on minulla vieläkin työhuoneessani.
Muistan yhden vuoden -69 mallisen Chevy Novan, jossa ei ollut ilmastointia - sitä käytin noina ensi vuosina. (Olin myynyt pois upouuden autoni, kun aloimme GFA:n työn.) Ajoin loputtomia matkoja sillä Novalla pieniin seurakuntiin - minne vaan minua kutsuttiin kertomaan kadotetusta maailmasta.
Pystyn tuskin kuvaamaan niitä pettymyksen tunteita, joita koin noina aikoina, kun itkin yksin autossani sen vuoksi, että en nähnyt mitään tuloksia työstäni, kun saarnasin noissa pienissä kokouksissa alkuaikoina. Sydämessäni otin hatkat ja luovutin satoja kertoja. En käsittänyt, kuinka olisimme voineet jatkaa tällä tavalla työtä. Mutta joka kerta Herra oli uskollinen ja rohkaisi minua menemään eteenpäin.
Lopuksi vielä: minulla on 25-vuotta vanha kirjoituskone, jota yhä pidän toimistossani esillä. Kannoin sitä mukanani talosta taloon, jotta ystäväni olisivat voineet kirjoittaa sillä minun kirjeitäni. Eihän meillä ollut varaa pitää kokoaikaista sihteeriä emmekä silloin osanneet kumpikaan, en minä eikä vaimoni, kirjoittaa hyvin koneella. Nyt ymmärrät, kuinka näistä yksinkertaisista tavaroista on tullut meille muistoesineitä. On monia muitakin.
Herra on toden totta pitänyt lupauksensa ja hän on kaiken tehnyt hyvin ajallaan.
Muutamia vuosia sitten, kun olin taisteluissa, Herra puhui sydämelleni ja sanoi: "Ole sinä vain lehti tuulessa..." Hän tarkoitti sillä yksinkertaisesti: "Minä olen alkanut tämän työn ja minä jatkan sitä. Älä rimpuile ja tuskaile näitä. Anna minun olla Jumala ja ole sinä sellainen kuiva lehti, jota tuuli kuljettaa - silloin ei tarvitse pinnistellä ja kipuilla mitään".
Yksi suurimpia ilojani on se, kun näen asialleen omistautuneita ihmisiä, jotka Herra on lahjoittanut meille tekemään työtä kulissien takana meidän toimistoissamme, joita nykyään on Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Englannissa, Intiassa, Nepalissa, Myanmarissa, Bangladeshissa, Sri Lankassa ja Bhutanissa. He ovat niitä arjen sankareita, joiden ansiosta monet tuhannet kansalliset lähetit voivat tehdä työtä kentällä.
Ja sinä olet myös pitkälle osa sitä, mitä Jumala on tehnyt Gospel for Asian kautta. Ilman sinun kannatustasi ja rukouksiasi emme olisi päässeet tähän asti. Kiitos uskollisuudestasi. Iloitsen siitä, että olette antaneet elämänne Jumalan käyttöön, jotta monet tuhannet arvokkaat sielut Aasiassa ovat voineet tulla tuntemaan pelastajansa Jeesuksen Kristuksen.
Jos se, mitä viimeisten 25 vuoden aikana on tapahtunut, on osoitus Jumalan armosta ja suurista tavoitteista, uskomme että tulevina päivinä ja vuosina, miljoonat voivat tulla Herran luo niiden veljiemme ja sisariemme kautta, jotka antavat oman elämänsä hänen käyttöönsä lähetyskentällä. Rukoilkaa meidän puolestamme, että voimme vaeltaa Herran kanssa nöyrästi ja pysyä särkyneinä. Rukoilkaa, että voisimme kuunnella häntä ja toimia kuuliaisuudessa ja tehdä mitä hän tahtoo, ettemme koskaan nojautuisi omaan ymmärrykseemme tai järjen päätelmiin.
Kiitän kaikesta sydämestäni teitä, siunatkoon Herra teidän vaivannäkönne - ja sen hän tekeekin.
K.P.Yohannan © 2007
Alkuperäisen artikkelin lähteenä on käytetty verkkosivustoa
www.gfa.org
Julkaistu luvalla.
Copyright © Gospel for
Asia, 1800 Golden Trail Court, Carrollton, Texas 75006 USA.
