Opetusarkisto
Etsimisen vaiheita
Francis Frangipane: The Divine Pursuit: Stages of Seeking God
Uskon kilvoitus alkaa itsensä nöyryyttämisestä. Ennen kuin tulemme aidosti nöyriksi meidän luonnollinen minämme istuu kuin jokin jumala ajatusmaailmamme temppelissä. Meitä hallitsevat tyranneina lihamme halut, sieluelämän pelot ja inhimillinen kunnianhimo. Jotta voimme edistyä uskossa, meidän tulee ottaa etäisyyttä itseemme.
Niinpä jos sydämestämme nousee esiin todellista nöyryyttä, se hiljentää lihallisen mielemme uhoa. Omavanhurskautemme ääni mykistyy. Pelon ja riittämättömyyden äänet sisimmässämme alkavat vaimentua. Vähentääksemme maallisten näkökohtien ja mielipiteiden tärkeyttä, meidän tulee siirtää ne alempaan luokitukseen, niin että niistä tulee pelkkää taustakohinaa kääntyessämme yhä enemmän Jumalan puoleen. Mikään teeskentely ei nyt päde, me tulemme Jumalan eteen itsemme nöyryyttäen. Me painamme kasvomme maahan asti Jumalan pyhän katseen alla. Hänen valossaan me tulemme lopulta tietoisiksi oman sielumme pimeydestä.
Huomaamme tässä, että nöyryyden ydin on rehellisyys. Vain nöyrä sydän on syvästi ja kunnolla tietoinen omista tarpeistaan ja tietoisuus omista tarpeista johtaa siihen, että ihminen alkaa rukoilla. Tunnustus "olen tehnyt syntiä" asettaa meidät Jumalan puolelle. Olemme samaa mieltä taivaallisen Isämme kanssa, että käytöksemme on vääränlaista: olemme itsekkäitä, himojemme vietävissä ja rakkauteen kykenemättömiä. Tässä itsensä löytämisessä alkaa paranemisen prosessi. Alamme työskennellä yhdessä Jumalan kanssa nujertaaksemme synnin vallan elämässämme ja tässä itsemme nöyryyttämisessä Herra lahjoittaa meille rauhan, varjeluksen ja sellaisen armon, joka muuttaa meitä - paranemisemme on alkanut.
Ainoastaan nöyryyden kautta me tunnustamme puutteellisuutemme ja otamme siitä täyden vastuun. Emme esitä mitään verukkeita Jumalalle langenneesta luonnostamme. Olemme lähestyneet häntä - emme puolustaaksemme itseämme - vaan puhdistuaksemme. Olemme toki voineet kärsiä vääryyksiä, mutta hylkäämme omavanhurskauden tai toisten syyttämisen. Meitä häiritsee yhden ainoan sielun kurjuus - omamme - ja me pyydämme armoa, emme kostoa.
Jossain vaiheessa meidän nöyrä suhteemme Jumalaan voi kuitenkin, jos se on aitoa, uudistua ja kukoistaa suhteissa lähimmäisiimme. Kykenemme taas nauramaan itsellemme emmekä enää loukkaannu, jos meitä provosoidaan tai syytetään. Jos elämä on saanut meidät katkeroitumaan, annamme nyt asioiden olla. Ja jos teimme toisia vastaan syntiä, pyydämme nöyrästi anteeksi. Meidän on käsiteltävä sydämemme loukkaantumiset. Herra ei varmaankaan edellytä, että luotamme kehen tahansa, mutta hän kutsuu meitä anteeksi antamiseen (Matt.18:21-35).
Sellaisessa maailmassa, missä ihmissydän on paha ja parantumaton vailla vertaa! (Jer.17:9), on oman tilansa kurjuuden itkeminen taivaan näkökulmasta selkeä läpimurto.
Rukoileva kansa
Kun pyritään paranemiseen, on kysymys sitten yhteiskunnasta, seurakunnasta
tai perheestä, sellainen alkaa nöyrtymisestä Jumalan kasvojen ja
toinen toisemme edessä. Herra, joka asuu "korkeudessa ja pyhyydessä", asuu
myös "murtuneiden ja nöyrien luona". Juuri nöyrät ja murtuneet Herra on
luvannut virvoittaa (Jes.57:15).
Mutta nöyryys ei ole lopullinen päämäärä. Meidän tulee myös oppia olemaan rukoileva kansa. Rukous on meidän riippuvaisuutemme ääni. Vahvat ja riippumattomat ihmiset eivät rukoile, Jumalassa kiinni riippuvat ihmiset, joiden oma tahto on murtunut, rukoilevat ja etsivät Jumalaa. Rukous ei ole lasersäde, se on prisma, joka levittää näkyville erilaisia värejä ja ilmaisuja. Rukous voi olla kerjuuta tai hiljaista itkua ja se voi olla kyynelehtivää tai iloista, mutta olennaisesti se ei ole tarpeidemme kertomista Jumalalle, vaan niiden siirtämistä Jumalan hoidettaviksi.
On hyvä myös huomata, että varsinkin alussa rukous on pelon ilmausta. Se pelko kohdistuu elämän uhkiin ja olosuhteisiin ja synti tai olosuhteet saavat ne näyttämään meidän tai läheisemme silmissä musertavilta. Emme kuitenkaan rukoile pelon vuoksi, vaan rukoilemme, koska nojaamme Jumalan lupauksiin. Hän on sanonut kuulevansa taivaasta ja parantavansa. Jossain vaiheessa siis uskon pitää korvata pelko. Meidän rukouksestamme tulee näin kasvavan luottamuksen ilmaus Jumala kohtaan. Maailma pysyy pelottavana paikkana, mutta uskon vauhdittama rukous voi muuttaa maailmaa.
Jumalan asettama tavoite
Jos nöyryytämme itsemme ja rukoilemme, me pääsemme aina lähemmäksi Jumalaa.
Mutta vaikka koemmekin erilaisia läpimurtoja, meidän toivomme tulisi
kohdistua siihen, että Jumala tekee terveeksi meidän maamme. On rohkaisevaa
nähdä, että tänä päivänä rukouksen asiasta on tullut uusi voima maan päälle.
Mutta jos olemme rehellisiä, parantuminen ei ole edennyt vielä niin syvälle
kuin olisimme halunneet. Olemme paastonneet ja rukoilleet, mutta suurimmat
edistysaskeleet ovat jääneet toteutumatta. Miksi? Olemme ehkä etsineet
enemmän Jumalan käsiä kuin hänen kasvojaan.
Ensinnäkin haluan sanoa, että on ihan oikein, että etsimme Jumalan käsiä. Sanassa meiltä kysytään: Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman? (Jes.53:1). Jeesus ajoi pahoja henkiä ulos "Jumalan sormella" Luuk.11:20). Kaikkivaltiaan käsivarren, käden tai hänen sormensa voiman etsiminen on suuriarvoista. Mutta Herra ei kehottanut "Etsikää minun käsiäni". Mieluumminkin hän kutsuu meitä etsimään hänen kasvojansa. Meidän tulee nostaa rukouksemme tämän maailman tasolta ylemmäksi ja se johtakoon siihen, että meidän jaloin rukouksemme etsii Jumalaa itseään.
Hän sanoo, jos minun kansani nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani (2.Aik.7:14 KR33). Näihin asti meidän pyhiinvaelluksemme päämäärä on saattanut olla omien tarpeidemme tuominen hänen eteensä. Mutta nyt on kysymys hänestä. Tässä painopisteen siirtymässä, rakkaat ystävät, on voima, joka muuttaa kansakuntia. Kun meistä tulee todellisia Jumalan etsijöitä - niitä yksilöitä, joiden ilo alituisesti on Herrassa - me varmistamme itsellemme täyden avun taivaasta. Ja sen lisäksi me vielä saamme nousta ja ottaa vastaan taivaasta pääpalkinnon: nähdä Herran kasvot (Ilm.22:4).
Oltuani rukousliikkeen johtajana tunnustan, että olemme etsineet enemmän Jumalan kättä kuin kasvoja. Meillä on rukousta ja pyhät asiat mielessämme ja tunnemme tyrmistystä synnin tähden. Me nöyryytämme itseämme jatkuvasti, me paastoamme ja itkemme. Mutta jos rakkaus Jumalaan ei ole meille pakkomielle, me jäämme aina vähän vaille tosi täyttymyksestä. Nyt olisi aika nousta korkeammalle tasolle.
Eräässä vertauksen muodossa antamassaan lupauksessa Jeremialle Herra puhui pakkosiirtolaisuudessa olleelle kansalleen paluusta omaan maahansa. Hän vakuutti heidät siitä, että hänen suunnitelmansa olisi heidän parhaakseen eikä heidän tuhokseen (Jer.29:11). Ja jälleen kerran hän käänsi heidän huomionsa itseensä. Hän sanoo: Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Jer.29:12-13.
Seuraavassa jakeessa Herra painottaa lupaustaan sanoen: minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra (jae 14).
Herran henki haluaa, että me emme ainoastaan etsi häntä, vaan myös löydämme hänet. Nöyrtyminen ja rukoilemaan oppiminen eivät ole ainoastaan hengellisen itsekurin harjoituksia tai jotain mekaanisia asioita, joita teemme saadaksemme herätyksen. Ne ovat sydämen valmistamista. Herran kutsua etsiä hänen kasvojansa ei pidä ottaa kovin kevyesti. Se on loppujen lopuksi aika järisyttävä asia.
Jumala haluaa päästä meitä lähelle. Hänen kasvojensa etsiminen on hänen taivaallisen ilmestymisensä näkemistä ja hänen äänensä kuulemista. Hänen läsnäolonsa tarjoaa etulyöntiaseman, josta asemasta voimme todella kyetä kääntymään pois pahasta. Sillä jos tunnemme hänen rakkautensa, tiedämme, miksi meidät on luotu.
Hyvä Jumalaa etsivä ystäväni, älä epäile etsintäsi tuloksellisuutta. Hän sanoo iloisen vakuuttavalla äänellä: te löydätte minut!
Oi, Jumala, sisimpäni kaipaa sinua, haluan oppia tuntemaan sinut ja vaeltamaan sinun teitäsi. Sinä olet minun suurin palkintoni, suunnattoman arvokas helmeni. Rakastan sinua, Mestarini. Haluan etsiä sinun kasvojasi, kunnes todella löydän sinut.
Francis Frangipane
Copyright © 2010 Francis Frangipane
Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.frangipane.org
Opetusarkisto
