Opetusarkisto
Maa jalkojemme alla, osa2
Francis Frangipane: The Land Beneath Our Feet
Paranna maamme
Jumalan lupaus on tuttu: ...jos silloin kansani, jonka olen ottanut
omakseni, nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat
tiensä, niin minä kuulen sitä taivaaseen, annan sen synnit anteeksi ja teen
sen maan jälleen terveeksi. 2.Aik.7:14. Sanot ehkä: minähän olen
nöyrtynyt ja alkanut rukoilla. Niin, mutta meidän nöyrtymisemme Jumalan
edessä ei ole vielä kokonaista ennen kuin opimme nöyrtymään myös toinen
toisemme edessä.
Ylpeyden vuoksi meidän on vielä syytä hyväksyä, että Herra sanoo sanassaan: "jos minun kansani". Meillä on taipumusta tulkita hänen sanansa "minun kansani" merkitsemään "meidän oma väkemme" - meidän rajattu ystäväpiirimme, sukulaisemme ja uskovat, joiden hengellinen tausta ja tapa palvella Herraa on enemmän ja vähemmän samankaltainen kuin meillä itsellämme.
Mutta silloin, kun Herra puhuu "minun kansani", hän tarkoittaa vähän laajempaa ihmisryhmää. Hän sisällyttää siihen kaikki paikkakunnan uudestisyntyneet. Kaikkien niiden, jotka hän on nimeltä kutsunut - vaikka meillä onkin erilaisia lahjoja ja armoituksia - tulee löytää hengen yhteys hänen edessään. Tämä toteutuu aika kummalla menetelmällä: meidän tulee nöyrtyä.
Tiedän, että tämä kulkee vähän vastavirtaan sen kanssa, miten seurakuntien suhteet ovat historiallisesti rakentuneet. Saatana ei ole vain erotellut meitä erilleen toisistamme, hän on saanut meidät jopa ylpeilemään siitä, että olemme erillämme. Luulemme, että erillisyys on jokin hyve. Mutta mietipä tätä: oli yksi ryhmä, jota Herra uudestaan ja uudestaan vastusti Uudessa Testamentissa: fariseukset. Sananmukaisesti käännettynä sana "fariseus" tarkoittaa "erillinen". Kaikista uskonnollisista ryhmistä ensimmäisellä vuosisadalla on fariseusten ylpeä joukko se, jota tämä nykyinen seurakunta eniten muistuttaa.
Rukoilemme: Herra, paranna meidän maamme! Mutta se maa, minkä hän ihan ensiksi haluaa parantaa, on se mikä on nöyrien ihmisten jalkojen alla. Rukoilevien ja nöyrien ihmisten maailma löytää kaiken ensimmäiseksi Jumalan muuttavan voiman.
Herran antama parannuskeino meidän yhteiskuntaamme on kätketty uskovien keskinäisiin suhteisiin. Pidämme aina mielessämme kaiken, missä muut ovat kohdelleet meitä huonosti, mutta missä me itse olemme laiminlyöneet muita? Mitä me voisimme tehdä, että se maa tulisi kuntoon, mikä on meidän ja meidän loukkaamiemme ihmisten välissä?
Ymmärräthän, että kun meistä tulee niitä, jotka "nöyrtyvät ja rukoilevat" ja tekevät parannusta laiminlyönneistään, Jumalan parantava voima alkaa virrata. Kun valkoihoiset uskovat nöyrtyvät ja pyytävät anteeksi afrikkalaistaustaisilta ja alkuperäiskansoilta, Jumala alkaa parantaa sitä maata, jonka päällä he astelevat.
Jos Jumala vastustaakin ylpeitä, niin pitää muistaa, että hän antaa armonsa nöyrille. Armo on jotakin enemmän kuin että elää varjeluksessa - se on sitä, että on tullut puhdistetuksi ja saanut kokea Jumalan muuttavan voiman. Armo on se Jumalan toimiva voima meissä, jota emme omilla ponnisteluillamme saa aikaan.
Kun siis rukoilemme "paranna meidän maamme", Jumala lupaa koskettaa maata siellä, missä nöyrät ihmiset sitä rukoilevat, ja johtaa sen siunauksiin. Rukoilkaamme:
Rakas taivaan Isä, sinä sanot, että maamme paraneminen alkaa siitä, missä me nöyrrymme. Mestari, kirkasta minun sydämelleni, keistä olen vieraantunut. Lahjoita minulle rohkeutta antaa anteeksi ja anna rehellisyyttä myöntää, missä olen itse ollut riidanhaluinen. Haluan olla sovinnon lähettiläs. Auta minua sen vuoksi tuomaan parantumista ihmisten välisiin suhteisiin tässä maailmassa ja sillä tavalla tuomaan parantumista sille maalle, jonka kamaralla astelen. Jeesuksen nimessä, aamen.
Francis Frangipane
Copyright © 2009 Francis Frangipane
Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.frangipane.org
Opetusarkisto
