Opetusarkisto
Vihainen, vihainen, vihainen
Francis Frangipane: Angry, Angry, Angry
On vaikea muistaa aikaa, jolloin ihmiset eivät olisi olleet näin vihaisia. Sivistyneen ihmisen pitäisi olla ennen kaikkea hyvätapainen. Mutta nykyään ei osata enää keskustella ja kunnioittaa toisten mielipiteitä eikä osata lyödä viisaita päitä yhteen yhteisen hyvän puolesta. Olen huolissani - erityisesti seurakunnan puolesta.
Joku voi väittää vastaan sanoen: "Meidän yhteiskuntamme on rappiolla ja meidän tuleekin olla vihaisia". Niin kyllä, mutta jos olemme vihaisia, emme saa tehdä syntiä (Ef.4:26). Tunnen itsekin luonnollisesti suuttumusta siitä, että yhteiskuntamme peruspilareita hajotetaan moraalittomien ihmisten toimesta. Meidän sielumme kiusaantuu, kun yhteiskuntamme alkaa lisääntyvässä määrin pimetä pahojen henkien parveilemisen takia, varsinkin jos lapset ovat vaarassa tai heikkoja käytetään hyväksi. Jos emme asetu vastarintaan, se merkitsee, että pahan vallan lisääntyessä yhä useammat sielut kuolevat ilman Kristusta. Jos olemme vihaisia, se ei vielä välttämättä tarkoita synnin tekemistä. Se voi tarkoittaa sitäkin, että me välitämme.
En ole hämmästynyt siitä, että kaikenlainen kiukku on lisääntynyt. Minä olen huolissani siitä, että jos tämä viha ei löydä jotakin rakentavampaa purkautumistietä, Kristuksen kaltaisuudesta nousevaa ilmaisua, emme näe mitään asiantilan paranemistakaan ympärillämme. Toden totta, jos viha ei herätä meitä toimintaan, joka korjaa tilannetta, se voi johtaa meidät lopulta katkeruuteen ja epäuskoon.
Kaksitahoinen hyökkäys
Samalla kun helvetin voimat rynnistävät tässä maailmassa eteenpäin kaikilla
tasoilla, haluan ottaa puheeksi pari tärkeää asiaa. Ensimmäinen niistä on
julkea, laajalle levinnyt ja hälyttävä ilmiö. Esimerkiksi jokin mätä
lakiesitys menee läpi tai jengiväkivalta leimahtaa liekkiin. Tai voi olla
kysymys siitä, että joku ihailtu julkisuuden henkilö joutuu skandaalin
ryvettämäksi. Se on esillä uutisissa ja ihmiset puhuvat siitä kaikkialla.
Tämän kaiken pahan esille tunkeutuminen lyö vasten kasvoja ja aiheuttaa
shokkiaaltoja meidän sydämessämme: olemme pettyneitä, loukkaantuneita,
järkyttyneitä ja varsin usein raivostuneita. Kun olemme tässä mielentilassa,
helvetin voimat aloittavat toisen hyökkäysaallon. Ei ole sellaista
uutislähetystä, joka kuvailisi tätä seuraavaa vaihetta tässä sodassa. Tämän
rintaman hyökkäys ei merkitse, että paholainen tulisi avoimen röyhkeästi
meitä vastaan, vaan se toimii hiljaisesti. Se kuiskailee meille ja sekoittaa
meidän tyytymättömyytemme soppaa ja keittelee sitä, kunnes se kiehuu yli.
Lopulta käy niin, että siinä missä ennen kristityn sydän oli täynnä uskoa ja
rakkautta, siellä vellookin nyt katkeruus, kiukku ja pahanilkisyys - Jumalan
ihmisten sielun maailmoissa.
Vaikka meidän tuleekin taistella tämän ajan hengellisiä sotia, meidän tulee säilyttää kykymme rakastaa, jos haluamme päästä voitolle tässä sodassa. Meidän tulee muistaa, että Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ef.6:12.
Olen surullista kyllä kuullut monien ihmisten sanovan viime aikoina, että he ovat menettäneet näyn Amerikasta. Mutta se, minkä he ovat menettäneet, ei ole heidän näkynsä, vaan rakkautensa. Sillä rakkaus uskoo kaiken, kaiken se toivoo ja kaiken se kestää (1.Kor.13:7).
Jumalan päämäärä
Haluan kuvailla, miten näen tämän asian. Uskon, että jos Kaikkivaltiaan
korkein päämäärä olisi ollut tuhota paha maan päältä, hän olisi voinut tehdä
sen yhdessä hetkessä. Miksi hän siis odottelee? Hän haluaa tuoda uskovat
Kristuksen kaltaiseen aikuisuuteen. Paha voisi tulla pyyhityksi pois
hetkessä, kuten kävi Sodoman ja Gomorran tapauksessa. Mutta emme saa
unohtaa: Jeesus ei tullut tuhoamaan ihmisiä, vaan pelastamaan heidät.
Jumalan viivyttely liittyy täysin meihin. Meidän kasvattamisemme Kristuksen kaltaisuuteen on se sato, jota Jumala odottaa. Hän haluaa johdattaa monia lapsia kirkkauteen ja tämä maailma on kaiken pahuutensa kera paras näyttämö, missä hän voi muovata meitä Kristuksen kaltaisiksi. Täällä meillä on niitä todellisia vihollisia, joiden kautta Jumala voi tehdä rakkautemme täydelliseksi. Tässä ympäristössä meillä on niitä oikeita vihamiehiä, joiden vaino voi tehdä meistä täydellisiä rukoilijoita.
Niin, voimmehan me olla vihaisia kaikesta vääryydestä, mutta meidän tulisi olla Kristuksen kaltaisia, että voisimme toimia kaikessa oikein. Emme saa olla vain poliittisia, meidän tulee olla hengellisiä niin kuin ovat ihmiset, jotka ovat peräisin toisesta maailmasta.
Onhan toki oikeasti aikoja, jolloin meidän täytyy nousta puolustamaan keskuudessamme olevia avuttomia, mutta mitä meihin itseemme tulee, muistakaamme Jeesuksen sanat:
Mutta minä sanon teille:
älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle,
käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta
paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan
matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä
käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta
minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne
puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa
nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin
jumalattomille.Matt.5:39-45.
Ymmärräthän, että Jumala haluaa hänen lastensa olevan aikuisia poikia ja tyttäriä, jotka taistellessaan maailman puolesta avaavat samalla rakkauden oven tähän maailmaan. Jos haluamme, että kansakuntamme tervehtyy, meidän tulee ensin itse tervehtyä. Muuten on riski, että meistä tulee tekopyhiä kristittyjä - olemme vihaisia siitä, että maailma ei ole kääntynyt kristityksi, samalla kun vähät välitämme siitä, että emme itse ole vielä päässeet Kristuksen kaltaisuuteen.
Francis Frangipane
Copyright © 2010 Francis Frangipane
Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.frangipane.org
Opetusarkisto
