Ikuinen kirkkaus
Valitettavasti meidän huolemme kadotetuista on laimentunut alkukirkon ajoista ja muut asiat tuntuvat useimmista uskovista tärkeämmiltä. Mutta kun pääsemme ikuiseen elämään, iäisyys alkaa tuntua heti tärkeältä. Ajattele kaikkia saarnamiehiä, opettajia ja lähetyssaarnaajia ja maallikoita, jotka haluaisivat, että saisivat vielä yhden päivän lisää, jotta voisivat kertoa Jeesuksesta maailmalle - yhden päivän, jolloin jonkun äidin suru vaihtuisi iloksi, kun hän näkisi lapsensa pelastuvan.

Jumala loi meidät elämään yhteydessä toisiimme. Ja pidämme siitä tai emme, me tarvitsemme toisiamme. Niinpä kun me iäisyydessä otamme syliimme jonkun veljen tai sisaren, jonka elämä oli meille rakas maan päällä, siinä samalla meidän oman sydämemme sirpaleita kootaan yhteen. Se on vähän samaa kuin meille luovutettaisiin osa meidän perintöämme. Me korjaamme mahtavaa satoa sielu kerrallaan kaikesta, mitä olemme uskossa kylväneet täällä ajassa.

Jokainen rukous ja jokainen ystävällinen teko maan päällä kantaa kerran kallisarvoista hedelmää taivaassa - pelastettujen sielujen lahjaa. Sillä iäisyydessä ei ole mitään kalliimpaa, mitä voisi Jumalalle viedä. Ei ole sellaista kartanoa tai valtaistuinta tai kruunua, mikä ylittäisi arvossaan sen, että pelastettujen ihmisten sielut saatetaan Jumalansa yhteyteen taivaassa. Ei todellakaan voi olla olemassa suurempaa lahjaa, minkä voisimme antaa hänelle tai itsellemme tai taivaan valtakunnalle.

Ajattele vaikka, että joku isoäiti on taivaassa ja rukoilee maan päällä elävän pojanpoikansa puolesta, joka on eksynyt homouteen. Hänen ainoa toivonsa lepää Jumalan valtakunnan ilmenemisessä maan päällä - ja se olet sinä, rakas ystäväni. Taivaallinen toivo lepää sinun varassasi (Kol.1:27).

Silloin kun sinä jollain yksinkertaisella tai vaikka vähän tasokkaammallakin tavalla lähestyt tätä pojanpoikaa, sinusta tulee vastaus hänen rukouksiinsa. Ja sinun palveluksesi tuottaa iloa taivaan joukoille. Sinä tuotat mittaamatonta iloa Jumalan sydämelle. Ei ole mitään suurempaa lahjaa. Eläisin yhden elämän lisää, jos saisin sellaista satoa korjata - varmana.

Kun voitamme jonkun lähimmäisemme täällä ajassa Kristukselle, me saamme heistä ystäviä iäisyyttä varten - meidän lähimmäisistämme tulee meille ikuisia aarteita. He ovat taivaan Isän meille antama perintöosa. Hän sanoo: Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi (Ps.2:8).

Ikuinen päämäärämme
Äitini vietti vajaat kolmekymmentä vuotta täällä maan päällä rakastaen ihmisiä ja valmentaen minua. Äitinä ja tyttärenä olimme erityisen läheisiä - parhaita ystäviä. Mutta luulen, ettei hän paljon ajatellut minun valmentamistani hengelliseen työhön, kunhan vain rakasti minua ja rakkautensa kautta hän valmisti minua kutsumustani varten. Hänen vaikutuksensa oli minulle hyvin ratkaisevaa ja olen yrittänyt olla etääntymättä siitä, mitä hän opetti. Hän kuoli vuonna 1984, kun olin 16-vuotias, ja minulta on vienyt vuosia ymmärtää pohjia myöten, miten ja miksi hän eli niin kuin eli. Mutta kaikki se oli minussa kuin siemen, joka kasvoi.

Hän on nyt ollut taivaassa jo melkein 30 vuotta ja saa korjata arvokasta satoa siitä, mitä kylvi kerran sydämeeni täällä ajassa. Rukoilen, että hän saa hyvän sadon kaikesta rakkaudesta, jolla hän minut ympäröi - ja kaikki koituu Jumalan ja Karitsan kunniaksi.

Onko todellakaan olemassa suurempaa päämäärää, mitään korkeampaa tavoitetta kuin tuottaa kunniaa Karitsalle? Kuin tuoda kadonneet lampaat takaisin hänen hoiviinsa? Ei, eipä todellakaan!

Sinun elinikäinen tavoitteesi voi olla hankkia vain rahaa koko ikäsi. Maailma rakastaisi sinua, pelkäisi ja kunnioittaisi sinua ja jopa palvoisi. Mutta mitä hyötyä siitä olisi? Sellainen olisi turhaa ikuisuutta ajatellen, jotakin pahempaakin kuin vain turhuutta - syntiä. Niin, sanoin syntiä. Luulen, että raamattu tarkoittaa juuri sitä, kun se puhuu turhuuden turhuudesta (Saarn.12:8) eli asioista, joista ei koidu mitään kestävää tai ikuista hedelmää hänen valtakuntaansa.

Jos sinun hengellinen työsi olisi laajinta koko maailmassa, se olisi juuri niin suurta (taivaasta katsoen) kuin olisi sen tehokkuus taivaan valtakunnan näkökulmasta. Jos olisit viisaampi kuin yksikään ihminen maailmassa, sillä ei olisi paljonkaan painoarvoa ikuisuutta ajatellen. Jumala ei arvioi meitä aivojen suuruuden mukaan, vaan sydämen koon mukaan.

Meidän kannattaa todellakin miettiä tarkkaan, kenen valtakunnan rakentamiseen käytämme kaiken aikamme - Jumalan vai oman. Vihollinen on ovela, mutta Jumala on uskollinen. Jos me pysyttelemme lähellä häntä, hän on uskollinen ja pitää meidät oikealla tiellä.

Mistä tässä elämässä oikein lopulta on kysymys? Stefanos tiesi sen. Hänen ikuinen päämääränsä oli rakentaa huomista, ei tätä päivää. Hänen tavoitteensa oli rakkaus - rakkaus Karitsaan, Jumalaan ja Jumalan ihmisiin. Hänen tavoitteensa johti hänet kokoamaan ikuista satoa. Mihin suuntaan sinun tavoitteesi kuljettaa sinua?

Victoria Boyson

Julkaistu luvalla. Tämä artikkeli on suomennettu sivuilta Speaking Life Ministries © 2010. www.speakinglife.net