Suuri usko
Victoria Boyson: Great Faith.
Meidän inhimillisen järkeilymme mukaan mies
tai nainen, jolla on suuri
usko, on sellainen, joka heti saa vastauksia rukouksiinsa. Me onnittelemme
heitä inhimillisessä viisaudessamme "suuresta uskosta", joka saa aikaan sen,
että heidän rukouksiinsa vastataan. Mutta eihän suurta uskoa Jumalaan
tarvita silloin, kun kaikkiin rukouksiin vastataan, vai mitä?
Ymmärräthän, ettei Jumala ole myyntiautomaatti, johon voi laittaa uskon
lantteja, painaa nappia ja ulos pullahtaa mitä vaan uskoen odotamme. Ei
silloin vaadita suurta uskoa Jumalaan, kun kaikkeen mitä pyydämme tulee
suosiollinen vastaus saman tien.
Ei, todella suuria Jumalan miehiä tai naisia ovat sellaiset, jotka jaksavat
uskoa Jumalaan silloinkin, kun he eivät ymmärrä, mitä Hän tekee - kun
Jumalan teoissa ei näytä olevan järjen häivää. Jumalan tiet eivät ole meidän
teitämme ja Hän näkee kokonaiskuvan, me emme. Niinpä meidät pakotetaan
luottamaan Jumalaan, jota emme tunne. Me luotamme, että Hän rakastaa meitä,
että Hän on hyvä, vaikka Hän ei vastaakaan meidän rukouksiimme niin kuin me
haluaisimme. Ne Jumalan miehet ja naiset, jotka pystyvät tekemään näin, ovat
niitä, joilla todella on suuri usko.
Usko ei ole jotakin, jota omistamme, vaan usko on jotakin, joka omii meidät.
Jotakin, mikä valtaa meidät pimeimmässä yössä. Tosi usko ja luottamus
Jumalaan voi ilmetä vain pimeimmässä yössä, jossa emme voi nähdä muuten kuin
uskon silmin. Ja tuo yksinkertainen usko ja luottamus on kuin salamavalo. Se
ei valaise koko huonetta, niin että voimme nähdä ja ymmärtää kaiken, tai
valaise niin, että voimme käsittää, miksi asiat menevät niin kuin ne
menevät. Ei, usko antaa pimeässä juuri tarpeeksi valoa, että voimme ottaa
seuraavan askeleen ja sitten taas seuraavan.
Se tilanne, kun emme tiedä, minne olemme menossa ja minne tulemme
päätymään, kun jatkamme kulkuamme siinä Valossa, joka meille on annettu, saa
meissä aikaan suurta uskoa ja luottamusta Jumalaan. Emme
ehkä ymmärrä, mitä Jumala tekee, mutta luotamme siihen, että se on meidän
ikuiseksi parhaaksemme ja Hänen Valtakuntansa ikuiseksi parhaaksi. Olemme
kuin sotilaita, jotka ovat tottuneet ottamaan vastaan
käskyjä esimieheltään. Emme ehkä ymmärrä määräyksiä, mutta meidän
asiamme ei ole ryhtyä ruotimaan, miksi sellaisia määräyksiä annettiin, vaan
ainoastaan totella.
Vuosia sitten, kun olin vasta 16-vuotias, menetin äitini ja pikkuveljeni
auto-onnettomuudessa. He törmäsivät puoliperävaunulliseen rekkaan sumussa
kylmänä maaliskuun iltana. Nuorempi veljeni David kuoli heti. Äitini Ellen
kuoli matkalla sairaalaan.
Mikään maan päällä ei olisi voinut valmistaa minua tähän musertavaan
tragediaan. Koko maailmani muuttui hetkessä. Kuinka Jumalakaan olisi voinut
selittää tätä ilmeisen käsittämätöntä murhenäytelmää. Ihmiset vieläkin
kyselevät, kuinka saatoin kestää tämän kauhean menetyksen, enkä
yksinkertaisesti tiedä miten, paitsi että Jumala oli kanssani silloin niin
kuin Hän on kanssani nyt.
Pitkään onnettomuuden jälkeen ihmiset yrittivät selittää minulle "miksi"
tämä tapahtui. Mutta yksikään selitys ei ollut minun mielestäni mielekäs.
Kuinka saattoi Jumala, joka rakasti minua jo ennen syntymääni, sallia
jotakin tällaista, ja vieläpä kahdelle ihmiselle, jotka olivat rakastavimpia
ihmisiä, jotka tunsin. Niin, minulla oli kysymyksiä, mutta ei lainkaan
mielekkäitä vastauksia.
Monia vuosia myöhemmin opin, että tosi uskoa Jumalaan eivät osoita saadut
vastaukset, vaan se, että me luotamme Jumalaan ja rakastamme Häntä siitä
huolimatta, että ei ole mitään vastauksia. Jumala ei ole koskaan kertonut
minulle, miksi he kuolivat, enkä tiedä, jos Hän koskaan kertookaan, mutta
tiedän, että Hän rakastaa minua. Minulla ei enää ole tarvetta takertua
etsimään vastauksia, vaan takertua Häneen, joka tuntee minut ja rakastaa
minua. Minulle riittää, että Hän tietää, miksi kaikki tapahtui, ja minä
luotan Häneen, että hän huolehtii kaikesta, mikä koskee minua.
Tiedän, että tämä voi kuulostaa liian yksinkertaiselta, mutta usko minua...
se ei ole sitä. Kesti monta vuotta kamppailla ennen kuin tajusin, että
mikään inhimillinen vastaus ei olisi tyydyttävä enkä saisi vastausta
myöskään taivaasta. Minun uskoni ydin muotoutui siitä, etten tiedä, mutta
menen eteenpäin luottaen Häneen.
Vieläkin elämän synkissä laaksoissa, kun kykyni luottaa on jälleen uhattuna,
kysymykset ja pelot rynnistävät mieleeni. Silloin tunnen Hänen voimallisen
läsnäolonsa ja pelon ote herpoaa Hänen suuren rakkautensa voimasta. Minulle
riittää, että luotan Hänen suureen rakkauteensa. Tiedän, että aikanaan, kun
olen valmis, Hän voi näyttää "miksi" kaikki tapahtui. Mutta juuri nyt Hänen
rakkautensa kantaa minua. Minulle riittää, että luotan Häneen ja juuri siinä
tunnen, että uudistunut usko valtaa sydämeni.
Rakkaudella siunaten:
Victoria
Victoria Boyson, Inc.
© 2003
-2004
www.boyson.org
