Tee tilaa!
Victoria and Cassandra Boyson: Making Room: A Revelation of the Church
On perjantai 7. tammikuuta ja olen juuri riisunut joulukuuseni. Kun riisuin sitä, Herra puhui minulle Hänen ruumiistaan - seurakunnasta. Se olemme me! Hän antoi tuota tietoa virrata sisimpääni samalla, kun riisuin sitä - kuusta siis, en seurakuntaa.
Tarvitsemme toisiamme
Hän sanoi, että meidän tulee luottaa toisiimme enemmän ja oppia
työskentelemään yhdessä, ojentamaan toisiamme rakkaudessa ja olemaan
tekemättä toisistamme henkilöpalvonnan kohteita. Ja pastoreiden ja
seurakunnan johtajien täytyy luottaa enemmän esirukoilijoihin ja
profeettoihin. Heidän tulee käyttää enemmän aikaa heidän kasvattamiseensa ja
heidän rohkaisemiseensa. Hän sanoi: "Heidän on opittava tekemään yhteistyötä
ja tukemaan toisiaan, koska he tarvitsevat toisiaan tulevina päivinä."
Hän jatkoi: "Minun esirukoilijoitteni ja profeettojeni pitää lakata pelkäämästä niitä, joilla on auktoriteetti heidän ylitseen. Heidät on lähetetty palvelemaan seurakuntaa ja heidän täytyy oppia tuntemaan johtajat, rakastamaan ja kunnioittamaan heitä. Heistä täytyy tulla pastorin kannattajia, ei kriitikoita! Heidän tulee rohkaista häntä samalla tavoin kuin hänkin rohkaisee heitä. Niin, kyllä heidän tulee varoittaa häntä vaaroista, mutta vasta kun he ovat rakentaneet luottamuksellisen suhteen häneen, joka rakentuu molemminpuoliseen kunnioitukseen ja rakkauteen. Heidän tulee myös osata ottaa vastaan ojennusta silloin, kun sitä tarvitaan, mutta ojennuskin pitää tuoda esiin rakkaudessa ja tuohon henkilöön kohdistuvan arvonannon hengessä."
Seurakunnan johtajien tulee arvostaa esirukoilijoita enemmän, koska esirukoilijat ovat seurakunnan selkäranka. Heitä tulee kiittää ja tehdä sen usein, sillä heidän tehtävänsä ei useinkaan tuota heille kiitosta. He saattavat usein tuntea kuin heillä ei olisi paikkaa koko ruumiissa ja he tarvitsevat paikan, jonne kuulua. Vihollinen hyökkää ankarasti esirukoilijoita vastaan, koska se tietää, että heidän tehtävänsä on elintärkeä. He ovat yleensä herkkiä ihmisiä ja tarvitsevat suojelua, huomaavaisuutta ja kunnioitusta.
Tulevina päivinä meidän tulee oppia arvostamaan rukouskannatustamme enemmän kuin taloudellista kannatustamme - niin elintärkeäksi heidän esirukoustukensa on meille muodostuva. Me tarvitsemme heidän rukouksiaan saavuttaaksemme sen, mitä Jumala pyytää meitä tekemään. Emme yksinkertaisesti pysty tekemään sitä ilman heitä.
Niin siitä joulukuusesta!
Kun Jumala pänttäsi kaikkea tätä päähäni, aloin olla samaa mieltä Hänen
kanssaan samalla, kun sulloin kuusen oksia sen säilytyslaatikkoon.
Katsoin muovikuuseni osien sekasotkua ja sanoin: "Herra, kuinka ihmeessä minä saan kaikki nuo oksat tuohon laatikkoon?"
"Sinun pitää survoa ne kasaan!" Hän sanoi.
Silloin minulla välähti...
Kaunis kuuseni, jonka ostin Wall-Martista (amerikkalainen kauppakeskus) tingittyyn 19.94 dollarin hintaan joitakin vuosia sitten, olikin kuva seurakunnasta.
Joka joulu perheeni ja minä otamme kuusemme pois laatikosta ja kokoamme sen. Otamme tuon työlään sotkun ulos laatikosta ja noudatamme ohjeita: isommat oksat pohjalle, pienemmät niiden yläpuolelle ja lopuksi puun latva. Kun kaikki osat on yhdistetty toisiinsa, kuusi on aika lailla oikean näköinen. (No, melkeinpä mikään ei siinä muistuta oikeata puuta.)
Otamme sitten esiin koristeet, jotka ovat olleet perheellämme vuosia. Jokaisella on suosikkinsa: keraaminen Kristuksen syntymää esittävä äiti ja lapsi, paperikehyksinen kuva miehestäni sekä pieni lapsi, jolla on virkattu jouluseppele - isoäitini minulle tekemä joulukoriste, kun olin pieni.
Joulukuusemme koristellaan kuitenkin vain kerran vuodessa Kristuksen syntymän kunniaksi. Kaikki muut yksitoista kuukautta se lojuu sullottuna aivan liian pieneen laatikkoon. Oksat, jotka jouluna asetellaan huolellisesti levälleen, on nyt taivutettu ja sullottu, jotta ne tekisivät tilaa toisilleen.
Tee tilaa!
Minua naurattaa, kun ajattelenkin, miltä me (seurakuntana) kuulostaisimme,
jos olisimme niin kuin tuo kuusi laatikossa. "Hei, senkin lehmä, väistäs
vähän!" "Anteeksi vaan, pikkuruinen oksanpahainen, minä olen kaikkein
tärkein latvaoksa, teepäs tilaa!" Entäs ne pienet oksat, jotka jäävät
puristuksiin laatikon pohjalle? Mitäs luulet, tuntevatkohan ne alemmuutta,
kun ne joutuvat tuohon nöyryytettyyn asemaansa?
Siinä sullomisessa, jonka teen, kun puserran ne kaikki samaan laatikkoon, mikään oksa ei saa erityiskohtelua muiden rinnalla. Saadakseni ne kaikki sisään, minun on pakko rusentaa ne kasaan.
Ymmärrätkö nyt, mihin minä pyrin...?
Meidän on tehtävä tilaa toinen toisellemme. Kukaan meistä ei ole tärkeämpi kuin tuo toinen, olemme kaikki tärkeitä siinä Jumalan suunnitelmassa, joka Hänellä on seurakuntaansa varten. Meidän on opittava arvostamaan toisiamme ja pitämään toisia tärkeämpinä kuin itseämme ja tekemään tilaa toisille. Olemme liitetyt yhteen, tarvitsemme toisiamme, meidän Isämme haluaa varmistaa sen. Jos emme tee tilaa toisille, meidät rusennetaan! Jos yritämme "turvata oman elämämme", meistä tehdään "hilloa".
Hän ei halua, että olemme itsekkäitä ja itsekeskeisiä, ajatellen vain itseämme, vaan että kykenemme ottamaan huomioon toiset "oksat" myös. Hän haluaa, että asetamme toiset etusijalle. Hänen suurin käskynsä ei ole luoda suuri palvelutyö tai saada paljon rahaa, vaan hän käski meitä:
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Luuk.10:27.
Elämän kultainen sääntö on: tee toisille se, minkä haluat heidän tekevän sinulle - eikö? Jos kaikki elämme tämän säännön mukaan, ei seurakunnassa ole enää itsekkyydelle sijaa.
Apostolien tekojen aiheuttama harmistus
Minun vajaa 15 vuotta vanha tyttäreni Cassandra on tutkinut Apostolien
tekojen kirjaa ja häntä on aika tavalla alkanut kismittää se, että
seurakunta tänä päivänä ei juuri muistuta sen aikaista seurakuntaa. "Miksi
me emme jaa omaisuuttamme toisten kanssa, kuten he tekivät? Tämähän on ihan
päin seiniä!" kuulin hänen paasaavan ja vaahtoavan. Sitten hän lainasi
minulle seuraavan kohdan Apostolien teoista kuin oman harminsa huipuksi:
Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan. Ap.t.4:32-35.
Tämä sama lapsi palautti kauppaan muutamia joululahjoja lähettääkseen rahat Aasian tsunamin uhreille.
Edessä on vaikeita päiviä
Elämä on vaikeaa ja se käy entistä vaikeammaksi tulevina päivinä. Meidän on
opittava tekemään yhteistyötä. Meillä kaikilla tulee olla sama päämäärä:
viedä eteenpäin Jumalan Valtakuntaa. Jos yksi meistä onnistuu, me
kaikki onnistumme. Heidän onnistumisensa koskee koko ruumista. Kun me
rakennamme sisarta tai veljeä, me rakennamme itseämme, sillä olemme kaikki
yhtä Kristuksessa. Emme tosiaankaan elä toistemme kanssa kilpaillen. Ja jos
kilpailemmekin, niin kirjoitusten mukaan ne, jotka eniten palvelevat,
ne "voittavat".
He voittivat hänet, Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin. Ilm.12:11.
Tämä on raamatun profetia. Siinä ei puhuta varhaisista kristityistä, vaan meistä. Tämä ennakoi sitä, miten me toimimme ja miten me kohtelemme toisiamme. Me emme ole itsekkäitä. Me emme huolehdi vain siitä, miten meidän käy, vaan me annamme itsemme ja elämämmekin toisten hyväksi. Samalla kun muu maailma alkaa rakastaa vain itseään, me loistamme, koska rakastamme muita, emme itseämme.
Kateudella, ylpeydellä ja itsekkyydellä ei ole paikkaa Kristuksen ruumiissa tai seurakunnissamme. Näinä lopun aikoina tarvitsemme toisiamme. Meidän täytyy kannustaa ja tukea toinen toistamme, rohkaista toinen toisiamme ja mikä tärkeintä: rakastaa toinen toisiamme. Rakkaus karkottaa pelon ja tekee tilaa veljelle tai... oksalle.
Älkäämme pelätkö, että veli tulee ja vie meidän paikkamme, antakaamme se hänelle!
Rakas Isä,
me kadumme itsekkyyttämme, kadehtimistamme ja ylpeyttämme. Anna meille
anteeksi ja muuta meidän sydämemme ja mielemme mukautuviksi toinen toisiamme
kohtaan. Ota meidän sisimmästämme pois kaikki, mikä estää meitä arvostamasta
toisiamme. Laita kirves ylpeyden ja itsekkyyden juurelle omissa lapsissasi
ja tee meidät yhdeksi Sinussa. Jeesuksen nimessä.
Henkilökohtainen lisäykseni:
Haluan kiittää niitä hengellisiä isiä ja äitejä, jotka nostavat esiin uusia
palvelumahdollisuuksia ja avaavat ovia niille. Saakoot ne olla
vastavuoroisena siunauksena teille!
Rakkaudella siunaten:
Victoria Boyson, Inc.
© 2003
-2004
www.boyson.org
