Jumala haluaa ensimmäisen sijan
Victoria Boyson: God Wants First Place
Täyttääksemme Jumalan tahdon elämässämme, Jumala voi pyytää meitä laittamaan sivuun niitä asioita, joista meidät tunnetaan, jotta voimme kokea sitä iloa, että saamme työskennellä taivaallisen Isämme rinnalla.
Herra pyysi minua useita kertoja kirjoittamaan kirjan. Vaikka sanoinkin hänelle "kyllä", jatkoin vitkasteluani. Aioin kyllä kirjoittaa sen, mutta ei vain ollut aikaa. Vuosien ajan panin sen syrjään, kunnes eräänä päivänä eräs nainen profetoi minulle "Kirjoita se kirja!" Se sana tuli sellaisella voimalla, että se ravisteli minua. Minulle ei jäänyt epäilystäkään, etteikö Jumala puhunut minulle hänen kauttaan. Se ei ollut mikään "Jumalan siunausta" - tyyppinen ystävällinen sana, vaan enemmänkin nuhtelu. Sen jälkeen kun hän puhui minulle, minulle tuli jopa pelko siitä, etten kirjoittaisikaan sitä kirjaani, mutta se oli kuitenkin hyvänlaatuista pelkoa. Se oli samankaltaista pelkoa, jota tuntee silloin, kun maalliset vanhemmat nuhtelevat meitä. Niinpä minä aloin kirjoittaa.
Aluksi minä haparoin ympäriinsä eikä minulla ollut aavistustakaan, mihin suuntaan Herra halusi minua viedä. En nauttinut kirjoittamisestakaan, oli kuin olisin tehnyt arkisia kotiaskareita. Etsin Herraa löytääkseni vastauksen. Ajattelin: "Jos Jumala käskee minua kirjoittamaan, miksei hän auta minua?" Minun piti syventyä Jumalan asiaan ja kokonaan uppoutua Häneen ja Hänen sanaansa. Minun piti muuttaa elämäni, jotta olisin täysin keskittynyt tehtävääni.
Ajankäyttöni oli ensimmäinen asia, jonka hän otti hallintaansa. Hän puhui minulle ja sanoi: "Sinä voit olla Maria tai Martta, mutta et voi olla molempia!" Minulle se merkitsi sitä, että voisin viettää aikani ommellen, käsitöitä tehden tai kodin somistamisessa (kaikista näistä nautin kovasti) tai voisin luopua kaikista noista maallisista huveistani viettääkseni aikaa Hänen läsnäolossaan tutkien sanaa ja kirjoittaen. Minun sosiaalinen elämäni oli toinen alue, jonka hän valtasi itselleen. Minun piti panna kuriin se aika, jonka käytin ystävien seurassa, mistä seurasi se, että tulin hyvin tutuksi yksinäisyyden kanssa.
Vielä yksi uhraus piti tehdä: se aika, jonka käytin työssäni kodin ulkopuolella. Tämä oli erityisen vaikeaa, koska nautin työstäni ja perheeni tarvitsi ylimääräisiä tuloja. Kysyi uskoa tehdä nämä muutokset, mutta elämäni kuului Jumalalle ja minä annoin Hänen hallita sitä.
Kerta toisensa jälkeen minä jäin kiinni siitä, että halusin hosua mukana rukousryhmissä, hyvissä hankkeissa ja koulutoiminnassa. Koska aikani kuului Jumalalle, yritin elää todeksi nämä sanat: Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa. (Sanal.16:9). Ja niinpä hän kerta toisensa jälkeen sanoi "ei" minun kiireilleni ja "kyllä" hänen kanssaan vietetylle ajalle.
Hyvä tai jalo
Kuinka helppoa onkaan juuttua niin kiinni kaikenlaisen hyvän tekemiseen,
että laiminlyö todella jalot asiat. Luukkaan evankeliumissa, luvussa
kymmenen, Jeesus ja opetuslapset olivat matkalla, kunnes tulivat erääseen
kylään, jossa asui kaksi sisarusta, Maria ja Martta. Martta avasi kotinsa
kulkijoille. Hän toivoi tekevänsä heidän vierailustaan kodissaan hyvin
miellyttävän. Hän halusi todella paljon miellyttää Herraa.
Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan... Luuk.10:30-40.
Martta oli tuohtunut siitä, että Maria ei auttanut häntä. Kun hän kääntyi Jeesuksen puoleen tuskastumisensa vuoksi, tämä sanoikin: vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. (Luuk.10:42).
Maria valitsi sen, mikä oli parempaa: viipymisen Herran läsnäolossa. Vaikka työt olisivat jääneet tekemättä, Herra ei välittänyt. Hänelle oli tärkeämpää, että he viettivät aikaa hänen kanssaan eikä vain häntä palvellen. Jeesus olisi halunnut, että Marttakin olisi jäänyt istumaan hänen seuraansa. Maria ei ollut Jeesukselle yhtään tärkeämpi kuin Martta oli. Hän halusi viettää aikaansa heidän molempien kanssa. Hän kutsuu meitä kaikkia siihen, että lakkaamme tekemästä asioita häntä varten ja alamme viettää aikaa hänen kanssaan. Me emme voi koskaan täyttää kutsumustamme, ellemme anna Hänelle ykkössijaa elämässämme.
Martta oli niin epäolennaiseen keskittynyt niissä askareissaan, joita hän teki Jeesuksen vuoksi, että hän kadotti kokonaan oman kutsunsa. Hän kadotti näkyvistään Jeesuksen vierailun tärkeimmän tarkoituksen. Jeesus ei halunnut palvelustyttöä, hän halusi ystävän!
Joitakin vuosi sitten Herra ilmestyi minulle hyvin voimallisesti. Hän virtasi läpi kehoni aivan kuin hänen läsnäolonsa olisi tullut aaltoina aallon perään. Se oli ensimmäinen kerta, kun koin hänen voimansa sillä tavalla. Olin hänen voimansa kosketuksesta täynnä pyhää pelkoa ja minä ajattelin (kuten Pietari), että Jumala halusi minun tekevän hänelle jotakin. Minä kysyin häneltä vastausta janoten: "Herra, mitä sinä tahdot minun tekevän sinulle?" Hänen vastauksensa jätti sydämeni pyörälle. Hän sanoi: "Ainoastaan koe minun läsnäoloni!" Minä kadotin Martan tavalla hänen vierailunsa tärkeimmän tarkoituksen. Hän halusi vain minun kokevan hänen läsnäolonsa ja tulevan tutuksi hänen kanssaan. Siitä alkaen olen tottunut kokemaan hänen läsnäolonsa siinä määrin, että en enää voisi elää ilman sitä. Mikään, mitä teemme hänelle, ei voi korvata sitä aikaa, minkä vietämme hänen kanssaan. Me olemme hänelle tärkeämpiä kuin mikään, minkä hän haluaisi tulevan tehdyksi.
Hän on palkinto
Voidaksemme täyttää hengellisen kutsumuksemme, meitä saatetaan pyytää
laittamaan sivuun ne asiat, joista meidät tunnetaan. Mistä meidät tunnetaan?
Asioista, joita teemme! Ihmiset ihailevat tekijöitä. Me annamme palkkioita
hyväntekijöille. Ainoa palkkio, jonka saamme Jumalan kanssa vietetystä
ajasta, on Jumalan kanssa vietetty aika. Mutta, oi, mikä palkkio! Hän on
palkinto! Hän on hyvin kallisarvoinen helmi!
Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen. Matt.13:45-46.
Kun me löydämme sen ilon, mikä Jumalan ystävyydessä on, meidän on tehtävä valinta. Luovummeko kaikesta siitä, mistä pidämme, ja tartummeko kaikin voimin kiinni tähän kallisarvoiseen helmeen, vai annammeko elämän tohinan häiritä keskittymistämme ja menemmekö hänen ohitseen? Oliko väärin, että Martta valmisti kaikenlaista Jeesusta varten ja teki hänen olonsa mukavaksi? Ei, mutta se ei ollut sitä, mitä hän tältä odotti. Hän ei tullut heidän kotiinsa päivälliselle, vaan etsimään ystävien seuraa.
Ylitsevuotava rakkaus
Huomasin, että en koskaan voisi täyttää kutsumustani Jumalan valtakunnassa
ennen kuin oppisin tottelemaan Jumalaa. Minun sisimmässäni oli nälkä
noudattaa sitä kutsua, jonka hän oli laskenut sydämeeni. Mikä oli se kutsu?
Se oli kutsu tulla yhdeksi hänen kanssaan ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.
Kaikki muu, mitä koskaan tekisin hänelle, juontuisi tästä suhteesta. Sen
pitäisi tulla esiin täydestä sydämen yltäkylläisyydestä. Niin kuin joki
tulvii yli äyräidensä, niin tulee hänen täyteytensä tulla meistä esiin, kun
palvelemme Herraa.
Et voi kaataa teetä tyhjästä teekannusta! Jopa sen palvelutyön, jolla palvelemme perhettä ja ystäviä, tulee nousta siitä sydämen yltäkylläisyydestä, jota Jumalan läsnäolo tuottaa elämässämme. Hän on kaikki, mitä voimme tarjota maailmalle, joten meidän tulee olla täynnä Häntä voidaksemme antaa Häntä toisille.
Kuuliaisuus on parempi kuin uhri (1.Sam.15:22). Jos hän sanoo "rakasta minua", silloin meidän tulee rakastaa häntä, vaikka senkin hinnalla, että uhraamme omat uhrimme. Meidän uhrimme ovat niitä "palveluksia", joita olemme valmistaneet hänelle omasta takaa Ymmärrän kyllä, että toisinaan on tehtävä määrättyjä asioita ja Jumala tietää sen. Olen varma, että vierailtuaan Marian ja Martan luona Jeesus olisi päästänyt heidät tekemään päivällistäkin. Meidän uhraamisemme tulisi nousta kuuliaisuudesta häntä kohtaan ja meidän suhteestamme hänen kanssaan. Kun me annamme hänelle ensimmäisen sijaan kaikkien muiden toimintojen sijasta, silloin hän antaa meille voiman tehdä noita muita toimintoja ja tehdä enemmänkin.
Henki vai liha?
Kun kylvämme lihaamme, me leikkaamme turmelusta, mutta kun kylvämme henkeen,
me leikkaamme hengellisen sadon (ks. Gal.6:8). Kun me vietämme aikaa Jumalan
kanssa, meidän lihamme heikkenee ja henkemme vahvistuu. Kun henkemme
vahvistuu, me tunnemme Jumalan paremmin ja kuulemme Hänen ääntään paremmin.
Vaikka Jumala oli voimakkaasti vaatinut, että kirjoitan kirjan, hän ei olisi
sallinut minun tehdä sitä ilman häntä. Hänen vaatimuksensa veti minut
syvemmälle häneen ja sysäsi minun sisimmästäni syrjään ne asiat, jotka
estivät keskittymästä Häneen.
Jumala ei vain etsi ihmisiä, jotka tekisivät hänelle työtä, mutta hän haluaa, että meidän hänelle tekemämme työ vetäisi meidät lähemmäksi häntä. Kun me luotamme lihan käsivarteen kutsumusta täyttäessämme, me loukkaamme Jumalaa. Hän sotkee meidän yrityksiämme, kunnes lopetamme ja alamme etsiä Häntä.
Emme voi synnyttää lihallisen luonnon kautta sitä, mikä voi syntyä vain Hengestä. Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? (Gal.3:3). Kirjoittamisesta tuli minulle ilo, ei työ. Mitä tahansa Herra onkaan pyytänyt sinua tekemään, hän ei ole tarkoittanut, että tekisit sen ilman häntä.
Meidän palvelutyömme, jonka hänelle teemme, tulisi nousta siitä sydämen intohimosta, joka meillä on häntä kohtaan. Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni (Joh.14:15). Et voi lakata tottelemasta häntä, sillä olet niin täynnä häntä. Kun näet tarpeen, sinä kiiruhdat täyttämään sen. Sinä teet sen suuremmalla rakkaudella kuin sinä ajattelit, että sinusta koskaan voisi irrota. Sillä se on hänen rakkautensa silloin, joka toimii sinun kauttasi, ei sinun oma kykysi rakastaa. Ja hänen rakkaudellaan ei ole rajoja!
Rukoile kanssani:
Rakas Isä,
Kadun sitä, että olen yrittänyt tehdä sinun työtäsi omassa voimassani. Opeta
minulle sinun Henkesi tie ja auta minua seuraamaan sinun johdatustasi.
Haluan olla yhtä sinun kanssasi ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.
Victoria Boyson, Inc.
© 2005
www.boyson.org
