Tuhlaajapoikien paluu
Victoria Boyson: Return of the Prodigals: Our Father's Joy
Herra puhui minulle jokin aika sitten ja
sanoi: "Valmista seurakuntaa ottamaan vastaan tuhlaajapoikia!" Kun hän puhui
tätä minulle, näin samalla kun aalto aallon jälkeen tuhlaajapoikia ja
-tyttöjä tuli takaisin seurakunnan yhteyteen.
Monet niistä, jotka ovat kulkeutuneet harhaan, palaavat luoksemme, mutta
kuinka otamme heidät vastaan? Meidän tulee valmistaa sydämemme heidän
paluutaan varten tai saatamme menettää heidät uudelleen maailmalle. Meidän
tulee valmistautua, jotta voimme nopeasti antaa heille kosketuksen
Kristuksen täyteydestä. Heidän täytyy oppia tuntemaan läheisesti
taivaallisen Isämme rakkaus.
Herra kertoo meille kahden pojan kertomuksen Luukkaan evankeliumissa
(15:11-32). Vanhempi poika pysyi isän luona ja palveli tätä uskollisesti,
mutta nuorempi poika jätti hänet ja meni maailmalle. Hän sai perintönsä,
mutta törsäsi sen. Hän tuhlasi varansa viettäen leveää elämää ja joutui
kaikenlaisten syntien sitomaksi. Hän joutui puille paljaille ja eli
kurjuudessa ja söi sikojen kanssa, kunnes hän päätti palata isänsä luo.
Kun hän palasi kotiin, hänen isänsä otti hänet avosylin vastaan ja oli
kiitollinen siitä, että tämä palasi. Hän palautti tälle joutuin hänen
oikeutetun asemansa poikana, mutta hänen vanhempi veljensä pahoitti mielensä
tämän syntisen elämän takia. Hän vastusti isänsä anteeksiantavaisuutta ja
sitä, että tämä palautti veljelle pojan aseman.
Sen sijasta, että olisi ollut onnellinen veljensä paluusta ja iloinnut
yhdessä isän kanssa, hän oli onneton ja katkera. Hänen mielestään veljen
piti "maksaa" synnistänsä. Hän ei tiedostanut sitä, että synti pitää
sisällään synnin seuraukset. Ei ole todellakaan mukavaa elää sikojen
kanssa!
Meidän Isämme kokee suurta iloa, kun Hänen tuhlaajapoikansa palaavat, ja jos
me rakastamme Häntä, me myös rakastamme sitä, mitä Hänkin rakastaa. Me
iloitsemme yhdessä Isän kanssa, niin että Hänen ilonsa tulee täydelliseksi
siitä, että eksyksiin joutuneet palaavat kotiin. Ja jos Hän tulee
onnelliseksi siitä, että palauttaa heille heidän asemansa ja siunaa heitä,
silloin meidänkin tulisi olla onnellisia siitä, että Hän tekee niin.
Jos emme ota heitä vastaan lämpimästi tai jos me torjumme heidät heidän
menneisyytensä tähden, silloin otamme sen riskin, että he jättävät
seurakunnan ja heistä tulee jälleen haavoittuvia viholliselle. Ja niin
meidän Isämme sydän tulee syvästi murheelliseksi heidän lähdöstään ja vielä
enemmän meidän rakkautemme puutteesta. Useimmat ihmiset menevät sinne, missä
heidät hyväksytään ja missä heitä rakastetaan. Jos heidät hyväksytään
baarissa paremmin kuin seurakunnassa, voimmeko moittia heitä siitä, että he
viihtyvät siellä enemmän kuin meidän kanssamme?
Armon etsijät
Jumala on lähettänyt monia tuhlaajapoikia seurakuntiimme etsimään armoa
syntiensä sovitukseksi. He jättivät kirkon, mutta haluavat epätoivoisesti
palata. He tulevat meidän tykömme tuhlaajapoikina ja -tyttöinä kuin
partiolaiset etsien seurakuntaa, joka voisi hyväksyä heidät ja osoittaa
heille armoa. Mutta monet kristityt ovat torjuneet heidät, kun he ovat
etsineet paluutietä Jumalan perheväen yhteyteen. Kaikesta huolimatta he
yrittävät yhä ja pyrkivät tulemaan Kristuksen ruumiin jäseniksi.
Nämä armon etsijät raivaavat polun monille joukoittain tuleville
tuhlaajapojille, jotka seuraavat heitä ja palaavat Herran luo. Jos voimme
rakastaa heitä ja osoittaa, että meidän luonamme on turvapaikka niille,
jotka etsivät suojaa viholliselta, he tulevat ja johtavat monta muuta armon
huoneeseemme.
On olennaista, että me tunnistamme nämä rohkeat sielut ja palvelemme heitä.
Meidän tulee kohdella heitä niinä kuninkaina ja kuningattarina, joita he
ovatkin. Heidän hallussaan voi olla se avain, jonka avulla sinun läheisesi
tulee Jumalan tykö. Ehkä heitä ei aina ole helppo rakastaa, mutta jos emme
niin tee, me menetämme mittavan osan siitä sadosta, minkä Jumala haluaa
antaa meille.
He saattavat langeta aika ajoin ja se voi olla meille hyvin turhauttavaa,
mutta meidän tulee olla kärsivällisiä heidän kanssaan ja antaa heille aikaa
kypsyä. On ehdottoman tärkeää, että reagoimme heidän epäonnistumisiinsa
armeliaisuudella, koska he näkevät itsensä meidän silmiemme kautta. Ja jos
me rakastamme heitä, he kykenevät rakastamaan itseään, mutta jos me torjumme
heidät, se saa aikaan heissä itsevihaa.
Meidän Herramme sydän murtuu, kun Hän näkee yhdenkin lapsensa tulevan
torjutuksi. Hän itkee, kun heidän ei anneta tulla osaksi elämäämme eikä
heille avata pääsyä meidän ystäväpiiriimme. He ovat kuitenkin niitä, joiden
tulisi olla meidän elämämme kalleimpia löytöjä. Niin kuin puhdas kulta,
heitä on ankarasti koeteltu vastoinkäymisten pätsissä.
He ovat niin urheita, kun he tulevat takaisin seurakuntiimme ja he ikävöivät
kovasti tulla hyväksytyiksi jälleen heidän Isänsä perheväkeen. Täytyykö
meidän, heidän veljinään ja sisarinaan, todellakin rangaista heitä heidän
menneisyytensä tähden? Emmekö voi iloita Isämme kanssa heidän paluustaan?
Emmekö pysty rakastamaan sitä, mitä Hän rakastaa?
Toivotammeko heidät tervetulleiksi?
Uskon, että meidän Herramme sydän on murtumassa, ei ainoastaan sen vuoksi,
että torjumme nuo, jotka etsivät armoa, vaan Hän itkee meidän itsemme
tähden. Samassa määrin kuin me torjumme nuo ihmiset, me suljemme armon oven,
jonka Hän olisi halunnut avata meille. Hän haluaa siunata seurakuntaansa ja
me emme ole ottaneet vastaan Hänen siunaustaan, koska se ei tullut
"asianmukaisessa paketissa". Se ei tullut sellaisena kuin me odotimme sen
tulevan.
Vihollinen on päässyt huijaamaan meitä taas kerran, kun olemme arvioineet
ulkomuodon mukaan emmekä sen mukaan, mitä sydämessä on. Olemme avosylin
toivottaneet tervetulleiksi susia lammasten vaatteissa ja joutuneet niiden
raatelemiksi, mutta olemme torjuneet nuo, jotka eivät näytä
vanhurskailta. Kaikesta huolimatta Jumala on antanut heille avaimet
Taivasten Valtakuntaan.
Rakas Seurakunta, voisimmeko lopettaa niiden astioiden etsimisen, jotka
näyttävät puhtailta ulkoa, ja sen sijasta katsoa syvälle epäpuhtaisiin
astioihin niin että löydämme maailman suurimman aarteen (Matt.23:25-26).
Herra sanoi Matteuksen evankeliumissa:
Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Matt.23:37-38.
Kuinka Herra haluaakaan koota tuhlaajapoikansa luokseen samoin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Kysymys on kuulunut aina: Olemmeko halukkaat ottamaan heidät vastaan? Ja mitä Hän haluaa tehdä heille saman tien, kun Hän on tuonut heidät kotiin? Missä on se majatalo, joka haluaa olla turvapaikka eksyneille? Missä on se perhe, joka ottaa heidät vastaan? Toivotammeko heidät tervetulleiksi? Isämme takia, joka rakastaa meitä, meidän täytyy!
Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Joh.15:13.
Meidän Herramme antoi henkensä heidän
edestään, meidän on nyt annettava itsemme alttiiksi ottaaksemme heidät
vastaan.
Turvapaikka
Meidän tulee olla heille turvapaikka ja suojella heitä vihollisen
hyökkäyksiltä. Saatana ei luovu heistä helpolla, sillä se tietää, että
heillä on avaimet hänen tuhoonsa. Meidän on nähtävä heidän arvonsa ja
taisteltava heidän puolestaan. Tarvitaan vain yksi ihminen, joka uskoo heihin,
rakastaa heitä ja hyväksyy heidät, ja silloin he kykenevät taistelemaan
tiensä isän luokse.
Se on todellakin oleva taistelua heidän puolestaan ja meidän on syytä olla
käytettävissä tai muuten he eivät pääse päämäärään. Ei väliä, kuinka usein
he lankeavat, meidän täytyy osoittaa heille, että Jumalan armo on joka aamu
uusi (Val.3:22-23). Meidän tulee opettaa, että Hän uudistaa armonsa heitä
varten joka päivä ja että Hänen armonsa voittaa sen tuomion (ks.
Jaak.2:13: Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta
joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.), joka pyrkii tuomitsemaan
heidät heidän menneistä teoistaan. Kun me osoitamme heille Hänen
laupeuttaan, Hän uudistaa sen myös meitä itseämme varten (Ks.Matt.5:7:
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.)
Meidän kestävä rakkautemme heitä kohtaan muodostuu heille turvaksi.
Vihollinen haluaa, että he alkavat vihata itseään menneisyytensä vuoksi.
Meidän täytyy olla heidän tukenaan ja muistuttaa, että he ovat uusia
luomuksia Kristuksessa ja kaikki on tehty uudeksi Hänessä (2.Kor.5:17:
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi
on tullut tilalle! ) Jos me laitamme pois kaikki meidän ajatuksemme
siitä, millaisia heidän tulisi olla meidän mielestämme ja sen sijasta
vain rakastamme heitä, heistä tulee sellaisia kuin Jumala haluaa
heidän olevan.
Rakkaat ystävät, rakastakaamme heitä kuten meidän isämme on heitä
rakastanut. Antakaamme kaikkemme heidän edestään, kuten Hän antoi
kaikkensa meidän edestämme. Sillä rakastamalla heitä me rakastamme
Häntä.
Victoria Boyson, Inc.
© 2005
www.boyson.org
