|
Viime saarnassani totesin, että jokaisen
kristityn päämäärä on Paavalin mukaan tulla Jumalan Pojan kaltaiseksi
(Room.8:29). On tyypillistä, että kun muistutan ihmisiä siitä, että heidän
syvin päämääränsä on Kristuksen kaltaisuus, useimmat vain nyökkäävät ja
vahvistavat toteamukseni yleisellä tasolla oikeaksi. He eivät kuitenkaan
oikeasti usko, että se on totta. Kun ihmiset ajattelevat tavoitteitaan, he
ajattelevat ensiksi sitä, mitä voisivat tehdä Jumalalle, jotakin mikä näkyy
ja tulee esille ainutlaatuisena armoituksena tai palvelutyönä. Mutta eivät
meidän armolahjamme sen paremmin kuin määrätty kutsumustyökään edusta meidän
päämäärämme ydinsisältöä.
Niinpä haluan todeta jälleen kerran: meidän kutsumuksemme on tulla
Kristuksen kaltaisiksi. Meidän vastuumme ja armoituksemme voivat olla
yhtä vaihtelevia kuin eri elämänvaiheetkin, mutta meidän kestävin
päämäärämme on siinä, missä me tulemme Kristuksen kanssa samankaltaisiksi.
Jumala haluaa, että me kehitämme armoitustamme ja on selvää, että hän on
luonut meidät toteuttamaan määrättyjä tehtäviä ja tekemään hengellistä
työtä, mutta emme saa kadottaa näkyvistämme olemassaolomme päätarkoitusta,
joka on siinä, että tulemme kaikessa Jeesuksen kaltaisiksi.
Puhdas keskittyminen, puhdas elämä
Ikävä tosiasia on, että olemme nähneet hengellisiä johtajia, joiden armoitus
ja kutsumus on ollut niin voimallinen ja kiehtova, että he suorastaan
tuntuivat voivan tuoda taivaan maan päälle. Sitten yhtäkkiä me huomasimme
järkytykseksemme, että juuri nämä samat yksilöt, joista jotkut olivat
rakentaneet suuria hengellisiä järjestöjä, olivat salaisesti mitä
häpeällisimpien syntien sitomia. Kuinka sellainen on mahdollista? Kun meidän
päähuomiomme keskittyy meidän armoitukseemme ja kutsumustehtävämme
kehittämiseen enemmän kuin luonteemme jalostumiseen, me tulemme pahasti
haavoittuviksi saatanan petkutukselle.
Ymmärräthän, että aikaa myöten me jossain määrin opimme hallitsemaan meidän
lahjojamme ja kutsumustyötämme. Opimme rukoilemaan. Me opimme saarnaamaan,
profetoimaan tai laulamaan seurakunnassa. Me opimme, miten esiintyä
vilpittömänä, kun teemme hengellistä työtämme ja olemme läsnä seurakunnassa.
Olemme ulkonaisesti vakuuttaneet maailman siitä, että olemme hengellisiä,
mutta sisäisesti olemme kyllästyneitä meidän
sunnuntaiaamupäivän lavaesityksiimme. Kun olemme omaksuneet armoituksemme ja
työmme, haasteemme on kadonnut. Sen paikalle on alkanut kasvaa salainen
nälkä, joka nousee lihallisesta luonnostamme. Kukaan, joka meidät näkee, ei
erota tätä sisäistä taantumistamme, jopa lähimmät ystävämme tulevat
huijatuiksi. Sen sijasta, että meillä olisi jano tulla täyteen Kristuksen
täyteyttä, me alammekin kaivata lihan himoja tai alamme tavoitella maallista
menestystä tai asemaa. Mikään näistä ei kuitenkaan koskaan tyydytä sisäistä
ihmistämme. Sydämeni murhe on, että olen nähnyt ihmisten kehittävän omaa
armoitustaan samalla kun he laiminlyövät Kristuksen. Heidän
epäonnistumisensa häpäisee Kristuksen ruumiin ja tuottaa häpeää Jeesuksen
nimelle. Olen nähnyt tämän tapahtuvan aivan liian usein.
Vastalääke hengelliselle tyhjyydelle on Kristuksen kaltaisuuden
tavoitteleminen. Kristuksen luonteenlaadun omistaminen täyttää meidän
armoituksemme ja tehtävämme elävällä sisällöllä. Voimme sanoa Paavalin
tavalla: Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. (Gal.2:20).
Paavali sanoi, että "Kristus elää minussa". Vain se, että Kristus
elää meissä, tuo todellista täyttymystä elämäämme.
Rakkaat ystävät, Jeesus itse lupasi, että ne jotka isoavat ja janoavat
vanhurskautta "ne ravitaan" (Matt.5:6). Kristuksen luonteenlaadun
omistaminen kätkee sisäänsä siihen liitetyn palkan. Hän on se
kallisarvoinen helmi, peltoon kätketty aarre. Kristus itse on se kapea tie,
joka vie elämään. Emme tarvitse kansanjoukkoja katselemaan, kun me tulemme
täydellisiksi, emme tarvitse yleisön taputuksia vakuuttamaan, että olemme
hyviä. Kun omistamme Kristuksen, silloin syömme vapaasti Elämän Puusta ja
löydämme ikuisen täyttymyksen.
Hänen kaltaisekseen tuleminen
Joku voi kysyä: "Kuinka voin tulla hänen kaltaisekseen?" Saatamme olettaa,
että käymällä jonkin raamattukoulun saisimme varman vastauksen tai että
lähteminen lähetyskentälle muuttaisi meidät - hyviä yrityksiä molemmat.
Kuitenkin meillä on jo se voima, joka tekee meidät hänen kaltaisikseen. Se
tulee Pyhän Hengen kautta, kun hän syventää meidän suhdettamme Kristukseen.
Hänen kaltaisekseen tuleminen on itse asiassa luonnollinen seuraus
läheisyydestä hänen kanssaan.
Annahan kun selitän. Minä kasvoin italialaisessa kodissa. Minun vanhempani
ripottelivat italialaisia fraaseja ja sanoja englantinsa joukkoon ja minä
opin englantia, mutta samalla vähäsen italiaa vain elämällä heidän kanssaan.
Oikeastaan koko elämänkatsomukseni oli 18 ikävuoteen asti minun vanhempieni
perintöä. Oli täysin luonnollista puhua, toimia ja ajatella samoin kuin he
sen vuoksi, että elin heidän yhteydessään.
Vastaavasti meidän ei tarvitse "yrittää" olla kuten Kristus jollakin
mekaanisella tavalla, meidän tulee vain elää läheisessä suhteessa hänen
kanssaan. Jeesus itse ilmaisi sen näin:
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.
Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette
pysty tekään, ellette pysy minussa. "Minä olen viinipuu, te olette oksat.
Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman
minua te ette saa aikaan mitään. Joh.15:4-5.
Kristuksen kaltaisuus on siis seuraus siitä
suhteesta, joka meillä on häneen. Meidän pyhä tavoitteemme on jalostaa tätä
suhdettamme hänen kanssaan, kunnes hänen elämänsä sisältö muodostuu meille
syvästi omaksutuksi todellisuudeksi. Emme opiskele hänen sanojaan
tullaksemme hyviksi, vaan oppiaksemme tuntemaan hänet. Meidän rukouselämämme
ei ole "hengellistä itsekuria", vaan kanssakäymistä hänen kanssaan. Me emme
palvo velvollisuudesta, vaan kohotaksemme hänen sydämensä tasolle ja
tullaksemme samanlaisiksi. Läheisyys Jeesuksen Kristuksen kanssa on tie
jumaliseen elämään.
Francis Frangipane
Copyright 2005 Arrow Publications.
Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii
pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa
osoite on www.frangipane.org |