Ulosajo, osa 1
Tämä kirjoitus on käännetty Dennis Cramerin kirjasta: Breaking Christian Curses, Finding Freedom from Destructive Prayers. Dennis kertoo tässä kokemuksistaan, kuinka hänet ajettiin ulos seurakuntansa yhteydestä.
Ovatko seurakuntien johtajat suuremmassa
vaarassa?
Pelot, epäluulot ja epäluottamuksen ilmapiiri aivan kuin räjähtivät käsiin.
Ystävyyssuhteet heikentyivät, luottamuksellisuus katosi. Se, mitä pidin
väärällä tavalla vankkoina henkilökohtaisina ihmissuhteina, joista olin
ollut riippuvainen vuosien ajan, alkoivat hajota silmieni edessä.
Saarnastuolista tuli paikka, jonka kautta kaikkein luottamuksellisimmatkin
salaisuudet tuotiin julkisesti esiin pastorin aseman pönkittämiseksi. Aivan
selvästi tultiin tilanteeseen, jossa jakauduttiin puolueisiin.
Seurakunnan korkeimman hengellisen auktoriteetin - siis pastorin - kohdalla alkoi tapahtua Tri Jekyll ja Mr. Hyde -tyyppinen muodonmuutos. Melkein yhdessä yössä hänen pitkäaikaiset pelkonsa ja elämän mittaiset epävarmuutensa purkautuivat raakoina ja kostonhenkisinä syytöksinä, hyökkäyksinä ja uhkailuina. Hän sivalteli seurakunnan jäseniä välittämättä yhtään heidän henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan. Hänen käytöksensä heijasteli palkkapaimenen sydäntä, ei oikean paimenen. Kauhu alkoi riehui tämän kerran niin rakastetun johtajan ympärillä vähän kuin alkuperäisenkin Tri Jekyllin ja Mr. Hyde'n kohdalla tapahtui. Ovelasti naamioitu mutta selvästi kuolettavan hyökkäävä koston kierre alkoi kaatua odottamatta seurakuntalaisten niskaan temmaten melkoisen joukon ihmisiä mukaansa.
Minusta tuli varsinainen maalitaulu. Hän ajoi minua takaa koston hengessä sekä yksityisesti että nyt julkisesti. Mies, joka oli ollut rakas ystäväni, vanhempi veli, esirukoilija, jopa hengellinen isäni, alkoi nyt kohdella minua kuin arkkivihollista. Tyypillistä hänen puolustuskannalla olleelle käytökselleen oli, että hän menetteli kuin mies, jota jotenkin uhataan.
Koska halusin kovasti palvella Herraa, olin tietämättäni avannut sydämeni tälle miehelle - ja nyt hän torjui minut. Kuten kunnon pojalle on tyypillistä, minä kaikesta huolimatta surin syvästi tämän hengellisen johtajan, jopa isän, menetystä. Tulin ymmärtämään liian myöhään, että ensimmäinen askel kristillisen kirouksen tuottamisessa on tehdä ystävästä vihollinen. Ymmärräthän: on paljon helpompaa kirota vihollinen kuin ystävä tai veli. Valitettavasti sarja epäviisaita ja epäraamatullisia päätöksiä, joita pastorini teki, johtivat siihen, että en voinut enää tukea häntä.
Jo vuosia olin asettanut kysymyksenalaiseksi hänen autoritaarisen johtamistapansa määrätyt tunnusmerkit, mutta olin tullut vakuutetuksi seurakunnan opetusten kautta, että ne olivat kuitenkin raamatullisia. Jo vuosia olin mielessäni asettanut kyseenalaisiksi joitakin vääriä opetuksia, joista oli yhä enemmän tullut ohjeellisia osia seurakunnan yleisen opetuksen kannalta, mutta olin edelleen vakuuttunut, että ne olivat aivan raamatullisia. Todellisuudessa näistä pastorin vinoutuneista epäraamatullisista päätöksistä ja opinkappaleista oli tullut häntä itseään palvelevia - sellaista mikä lisäsi hänen hengellistä kuristusotettaan Jumalan kansasta.
Oli tultu hetkeen, jolloin olin nähnyt aivan liian monia uskonnon uhreja, jotta voisin yksinkertaisesti vain olla välittämättä siitä mitä seurakunnassa tapahtui. Luotetut jäsenet, uskolliset ihmiset, lojaalit seuraajat, jotka olivat epäitsekkäästi antaneet kaikkensa tälle miehelle ja seurakunnalle, alkoivat lähteä joukoittain. Hengellinen perhe lähti hajoamaan.
Kirouksen toimeenpano
Pian tämän jälkeen minusta tulisi hengellisen avioeron lapsi. Kummallinen
piirre tässä avioerossa oli, että vanhemmat halusivat eron lapsestaan.
Yhtäkkiä oli traaginen tosiasia, että myös minun piti alkaa alusta. Mistä
löytäisin uuden hengellisen kodin? Mistä löytäisin uuden hengellisen isän ja
äidin? Voisinko selvitä ilman heitä? Vastahakoisesti kuin orpolapsi minun
piti alkaa etsiä uutta hengellistä kotia ja perhettä. Surullista kyllä,
minun rakas kotiseurakuntani, se seurakunta, jossa sain elää nuo ihmeelliset
ensimmäiset vuoteni uudestisyntyneenä kristittynä, ei ollut enää turvallinen
paikka.
Orpolapsen tavoin sain kamppailla pettämisen, hylkäämisen ja yksinäisyyden tunteiden kanssa. Ei kukaan koskaan halua tulla orpolapseksi enkä minä ollut poikkeus - mutta orpolapseksi minä jouduin. Minä ja perheeni tulimme siihen tulokseen, että meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa uusi suunta ja lähteä pois. Kuuden kuukauden sisällä lähtömme jälkeen meidät julkisesti julistettiin erotetuiksi kirkon yhteydestä - kolmenkymmenen muun perheen lisäksi. Olivatko erimielisyydet, mielipide-erot tai mitkään erilaisuudet riittävä synti, että niiden perusteella saattoi erottaa yhteydestä? Minä en ajatellut niin. Mutta opin pian ymmärtämään, että entisen seurakuntani johto ajatteli juuri niin.
Julkisen sunnuntaisen jumalanpalveluksen aikana annettiin tämä kiroava tuomio suoraan saarnastuolista: Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta... (Room.16:17). Tässä lausumassa langetettiin minulle lopulta kuolettava 'kristillinen' kirous entisen seurakuntani kautta ja entisen pastorini suulla. Eräässä mielessä se oli oikeusmurha ja kirjoitusten väärin tulkintaa. Toisaalta se oli parasta, mitä minulle oli koskaan tapahtunut! Tämän julkisen yhteydestä erottamisen kautta sain sinä päivänä kuolla kaikelle sille, mitä minusta oli tullut.
Varokaa!
Jos tarkastelemme lähemmin tuota Roomalaiskirjeen kohtaa - sanan paikkaa,
jota on niin usein lainattu minua vastaan - siitä paljastuu muutamia
mielenkiintoisia asioita:
Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet. Room.16:17-18.
1) kuka aiheutti hajaannusta?
Paavali kirjoitti judaisteista, jotka halusivat vääristellä Jeesuksen
Kristuksen evankeliumia. Ei hän puhunut uskovien keskinäisistä
erimielisyyksistä eikä seurakunnan jäsenistä, jotka olivat eri mieltä
johtajiensa kanssa. Jakeessa 17 Paavali nimittää näitä yksilöitä
sellaisiksi, "jotka saavat aikaan eripuraisuutta vastoin sitä opetusta,
jonka olette vastaanottaneet".
2)mihin opin kohtaan Paavali viittasi?
Hän viittasi oppiin, jota voidaan kutsua oikeaksi Uuden Testamentin
mukaiseksi kristinuskoksi eikä mihinkään mielipide-eroihin, jota esiintyy
uskovien keskellä. Hän ei antanut johtajille lupaa erottaa toisia uskovia
seurakuntayhteydestä vain jonkin mielipiteen vuoksi. Hän ei viitannut
mihinkään kotikutoiseen, keinotekoiseen sääntöjen ja määräysten kokoelmaan,
joiden alkuperä oli jokin yksittäinen henkilö tai seurakunta. Paavali
puolusti Jeesuksen Kristuksen evankeliumia - ei itseään!
3) kuka "ei palvellut meidän Herraamme
Jeesusta Kristusta"?
Paavali ei varoittanut tässä jotain yksittäistä seurakuntaa niistä, jotka
mahdollisesti olivat eri mieltä pastorinsa kanssa ja päättivät osallistua
jonkin toisen seurakunnan elämään. Paavali varoitti kristittyjä
ei-kristityistä. Nämä henkilöt, joista Paavali mainitsee ja joita hän
karttoi, "eivät palvelleet meidän Herraamme Jeesusta Kristusta" ja
aiheuttivat sen, että jotkut luopuivat Paavalin opetuksista.
Tämä omaksi mukavuudeksi tehty raamatun väärinkäyttö oli luonteenomaista entisen seurakuntani menettelytavoille. Aina kun se oli edullista heille itselleen, he käyttivät raamattua omaksi hyväkseen. Kun raamattu ei tukenut heidän käytäntöään, he vaivattomasti tulkitsivat sanaa väärin, jotta se sopisi heidän olettamuksiinsa. Roomalaiskirjeen kohta 16:17-18 on esimerkki tästä kirjoitusten vääristelystä heidän omaksi tuhokseen. Apostoli Pietari kirjoitti, että tämä taipumus on merkki haihattelusta ja tietämättömyydestä. Pietari sanoi, että ne, jotka vääristelevät raamatun oikeaa tulkintaa ja soveltamista, tekevät niin "omaksi tuhokseen" (2.Piet.3:16).
Ironista kyllä, ainoa hajaannus, mikä tämän traagisen episodin aikana aiheutettiin, syntyi seurakunnan johdon omasta toimesta. He vaativat julkisesti, että ne ihmiset, joilla oli eriuskoinen mielipide, eroaisivat seurakunnasta. Tilannetta pahensi se, että he saivat kuulla muiltakin syytöksiä minua vastaan eivätkä koskaan tarkistaneet saamiensa tietojen luotettavuutta. Asiankuuluvaa raamatullista menettelytapaa ei koskaan käytetty.
Rintamalinjat vedetään
Seurakunnan johto alun perin veti rintamalinjat ja pakotti ihmiset
valitsemaan puolensa. Jos syntyi jokin taistelu, he ampuivat ensimmäiset
laukaukset. En koskaan halunnut riitaa enkä takuulla halunnut koskaan sotaa.
Tiedän, miltä Daavidista tuntui, kun hän sanoi: Minä tahdon rauhaa, mutta
jos sanankin sanon, he ryhtyvät sotaan. (Ps.120:7). Jos oli olemassa
hajaannus, oli selvää, että seurakunnan johtajat loivat sen itse. Omasta
puolestani halusin aina ylläpitää niin hyviä suhteita kuin kaksi erimielistä
puoluetta suinkin saattoivat. En olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan
voinut uneksia mistään niin kaunaisesta ja kostonhimoisesta käyttäytymisestä
uskonveljien kesken. Heidän kostonhimonsa yllätti minut täysin. En ollut
koskaan varautunut näkemään sellaista eripuraisuutta, ennakkoluuloisuutta ja
kiihkoilua uskovien keskuudessa. Jeesus sanoi, että joskus viholliset
"nousevat omasta perheestä". Hän oli oikeassa ja se haavoitti syvästi.
Kiusaus lyödä takaisin ja kostaa nousi minulle valtavan voimakkaaksi. Useammin kuin kerran minun lihani halusi päästä tasoihin. Tämän jakson aikana kuitenkin tapahtui tärkeä kuolema, jolla oli suuri vaikutus elämääni. Se oli kuolema, joka tapahtui minun sisälläni - minä olin keskipisteessä. Kaikki yritykseni tehdä oma osuuteni oikeutetuksi epäonnistuivat. Yritykseni selittää, että olin oikeassa, olivat turhia. Kaikki mitä luonnollisin keinoin tein pelastaakseni maineeni, hyvän maineeni kristittynä ja seurakunnan vastuuhenkilönä, tuottivat vain surkeita takaiskuja. Niin tärkeitä kuin nämä asiat Jumalalle ovatkin, ne olivat niitä "Iisakkeja", jotka minun piti viedä alttarille uhrattaviksi. Nämä olivat juuri niitä asioita, joita Jumala vaati minua viemään alttarille ja antamaan hänelle takaisin. Kaiken tämän piti kuolla.
Minulla ei ollut silloin lupaa - eikä minulle
ole annettu sitä lupaa nytkään - sallia hitusenkaan vertaa kostonhimoa,
rangaistusta tai revanssia näillä sivuilla. Tämä on se tapa, jolla Jumala on
tehnyt työtä ja ajanut läpi tahtoaan minun elämässäni. Se on se tapa, jolla
hän pitää saastutuksen poissa näiltä sivuilta. Hän tappoi minusta kaiken,
mikä ei ollut hänestä. Hän ei puhdistanut minun mainettani, kun sitä häneltä
pyysin, tai sillä tavalla kuin minä sitä pyysin. Jumala teki turhaksi
jokaisen yrityksen, jonka tein välttääkseni henkilöni, maineeni ja
palvelutyöni teilaamisen. Herra ei tuhlannut aikaansa, kun hän halusi
ristiinnaulita minut kokonaan ja tuhota minun valtakuntani ja vapauttaa oman
valtakuntansa minussa. Minä tiedän, Herra, että sinun päätöksesi ovat
oikeat - oikein oli, että panit minut nöyrtymään. (Ps.119:75).
Aivan varmasti Jumalalle oli tärkeämpää - ja mittaamattoman paljon
hyödyllisempää minullekin - se kärsimys, vaino ja "kuoleman varjon laakso",
jonka Jumala oli minulle valmistanut. Kului vuosia ennen kuin ymmärsin tämän
ja käsitin sen Jumalan tahdoksi. Toisin sanoen olin vastustanut sellaista,
mitä minun olisi pitänyt ottaa avosylin vastaan!
Denny Cramer
Dennis Cramer Ministries
Julkaistu luvalla. Dennis Cramer toimii pastorina Yhdysvalloissa, Pennsylvaniassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.denniscramer.net
