Ulosajo, osa 2
Tämä kirjoitus on käännetty Dennis Cramerin kirjasta: Breaking Christian Curses. Dennis kertoo tässä kokemuksistaan, kuinka hänet ajettiin ulos seurakuntansa yhteydestä.
Asianmukainen raamatullinen toimintatapa?
Minun seurakunnasta erottamista ennen, sen aikana tai sen jälkeen pastori ei
koskaan kertaakaan yrittänyt keskustella niin kutsutusta synnistäni minun
kanssani henkilökohtaisesti. Todellisuudessa koko tämä surullinen
tapahtumasarja käytiin läpi ilman, että pastori puhui kanssani kertaakaan!
Minut ja muut erotettiin julkisesti seurakunnasta pastorin toimesta, jota
koko seurakunta kannatti. Nämä entiset "veljet ja sisaret" eivät koskaan
esittäneet kysymyksiä hänen toiminnastaan. Sellaisen asianmukaisen
raamatullisen menettelytavan puute on vaikea uskoa todeksi, mutta juuri niin
tapahtui.
Kun vuodet kuluivat tein omalta puoleltani monia yrityksiä keskustella asioista. Soitin puhelimella ja jätin viestejä - kaikki ihan turhaan. Kirjoitin kirjeitä ja jopa värväsin pari muuta pastoria avukseni tehdäkseni yrityksiä ommella tämä ilkeä haava umpeen. Surullista kyllä mikään ei toiminut.
Entinen pastorini ei koskaan lähestynyt minua henkilökohtaisesti auttaakseen tätä kamalaa haavaa paranemaan. Hän ei kertaakaan ollut yhteydessä minuun ja selittänyt, mikä se asia oli tai mitä ne asiat olivat, joiden perusteella ansaitsin tulla erotetuksi seurakunnasta ja julkisesti ajetuksi eroon uskovien yhteydestä. Seurakunnasta erottaminen on vakavin keino toteuttaa seurakuntakuria, mitä kukaan yksilöuskova voi saada osakseen - kuitenkaan ei mitään selitystä kuulunut. Hän ei koskaan kertonut minulle, mitä olin tehnyt, eikä koskaan paljastanut - ei vielä tähän päivään mennessä - mikä minun väitetty kuolemansyntini oli.
Minun oli pakko olettaa, että ne syytökset, joita hän nosti minua vastaan, olivat vakavanlaatuisia, koska hän kerran vaati niin ankaraa rangaistusta maksettavaksi. Jos tuomio aina on verrannollinen rikokseen, hänen silmissään minun oli täytynyt tehdä vuosisadan hengellinen moka! Pastorilleni tässä oli kysymys synnistä ja rangaistuksesta.
Syyte synnistä on vakavin syytös, mitä voi esittää toista kristittyä kohtaan. Jos sanoo, että joku on tehnyt syntiä, se merkitsee, että tuomitsee hänet. Se on kaiken ankarin tapa tuomita. Jos tämä tuomio olisi ollut oikeudenmukainen (mitä se ei ollut) ja perustunut Jumalan kirjoitettuun sanaan (mitä se ei ollut) ja mukana olisi ollut yhteistyössä toimivia todistajia ja riittävästi todistusaineistoa (mitä ei ollut), silloin pastorini olisi ollut oikeamielinen tuomitessaan minut.
Nämä syytökset olivat tuskin enempää kuin yhden miehen omavanhurskas ja henkilökohtainen ajojahti minua vastaan. Mistä tiedän? Tosiasioista: ei ollut olemassa syntiä, joka oikeuttaisi erottamisen; ei raamatullista tukea hänen toimilleen; puolueettomien ja jäävittömien todistajien puuttuminen; sekä näytön ja todisteiden täydellinen puuttuminen.
Narsismin paljastaminen
Minun julkinen erottamiseni seurakunnasta ei ollut seurakuntakurin ilmentymä
eikä hallinnollinen korjaustoimenpide. Pastorini ei ollut huolissaan
langenneesta ystävästä ja hänen ojentamisestaan "lempeästi" - kuten Gal.6:1
suosittelee. Mistä tiedän? Siitä, että minun hengellisestä hyvinvoinnistani
ei kannettu huolta ollenkaan. Oli kysymys yhden miehen kyltymättömästä
himosta olla paras, hallitsevin ja pätevin johtaja. Tämä koko tapahtumasarja
oli todellisuudessa Pyhän Hengen teko, joka paljasti hyvin syvälle
vakiintuneen narsistisen persoonallisuuden tässä pastorissa. Hänen
ylenmääräinen itseihailunsa ja hänen oman tärkeytensä korostamisen henki
olivat niitä todella merkityksellisiä puolia tässä asiassa.
Jumala päätti - jo kauan ennen kuin minä tiedostin sitä - käyttää minua katalysaattorina, jotta hän voisi nostaa tämän paljastavan totuuden etualalle. Minun mielestäni tämä yritys epäonnistui, mutta se on Pyhän Hengen huolia. Minun asiani on rakastaa niitä, jotka kohtelevat minua kaltoin ja rukoilla, että Jumalan armo voisi vielä tavoittaa heidät. Jatkuvasti muistutin itseäni Salomon sanoista:
Kun vihamiehesi kaatuu, älä iloitse, kun hän kompastuu, älä riemuitse, ettei Herra sen nähdessään suuttuisi sinuun ja kääntäisi vihaansa hänestä pois. Sanal.24:17-18.
Pastorini teki tämän ennenaikaisen yrityksen kiivetä hengellisen työn huipulle aivan liian monen uskovan kustannuksella. Hänestä tuli eräänlainen saalistaja, joka tuhosi ja raateli niitä, jotka hän koki vastustajikseen. Mitä tahansa, mitä Jumala oli järjestänyt tälle miehelle sellaista, minkä oli tarkoitus koitua hänelle oikaisuksi, hän koki hengenvaarallisen uhkaavana. Tosiasiassa nämä Jumalan määräämät oikaisutoimenpiteet olivat tarkoitetut hengenpelastukseksi. Kunpa vain ne olisi voitu tunnistaa sellaisiksi ja ottaa vastaan.
Ne äärimmäisyydet, jotka ensi sijassa aiheuttivat tämän sotkun, olisivat voineet muodostua niiksi asioiksi, joiden kautta tämä oikaisu oli voinut tehotakin. Ne alueet, joilla oli tätä henkilökohtaista heikkoutta, joka sitten tuotti virheellistä käytöstä, olisi voitu saattaa tasapainoon nöyrtymisen ja Jumalan sanan kuuliaisuuteen alistumisen kautta. Pastorin elämä ja hengellinen työ olisivat saattaneet mennä kovastikin parempaan suuntaan ja Jumalan valtakunta olisi siitä hyötynyt. Hänen palvelutyönsä ansiosta olisi voinut syntyä paljon hengellisiä lapsia, jotka olisivat kasvaneet uskossa aikuisiksi sen sijasta, että nyt aiheutettiin valtavasti hengellistä mieshukkaa.
Ovatko johtajat vapaita kiroamisesta?
Ovatko hengelliset johtajat - nuo, jotka paimentavat, ruokkivat ja
johdattavat laumaa - poikkeuksia kiusauksesta kirota vain koska heillä on
auktoriteettiasema ja luottamustehtävä ja vaikutusvaltaa seurakunnassa?
Takaako heidän hengellisen kypsyytensä taso sen, että he eivät koskaan
osallistu mihinkään kiroamiseen tai mihinkään sen tapaisenkaan? Ovatko nämä
johtajat jollakin tavalla kiroamisen yläpuolella vain siksi, että he mitä
ilmeisimmin ovat Jumalan lähettiläitä ja valvomassa laumaa ja edustamassa
Jumalan hallintavaltaa seurakunnassa? Toivoisinpa, että voisin vasta "kyllä"
näihin kysymyksiin, mutta en voi. Tosiasiassa juuri päinvastainen saattaa
olla totta johtajien suhteen. Heillä voi olla suurempi kiusaus käyttää
kiroamista väärällä tavalla hyväksi hengellisenä aseena.
Jumalan sana kehottaa meitä seuraamaan, tottelemaan, kunnioittamaan ja tukemaan hengellisiä johtajia ja olemaan heille alamaisia. Meidän kaikkien tulisi olla kiitollisia seurakuntamme johtajista ja kiittää Jumalaa heistä joka päivä. Meidän hengelliset johtajamme todella ovatkin lahjoja seurakunnalle. Mutta he eivät varmasti ole sen houkutuksen yläpuolella, joka yllyttää kiroamaan - ovat kuinka lahjakkaita tahansa! Kukaan ei ole - ei rivijäsen eikä johtaja - koskaan immuuni houkutukselle kirota toista ihmistä. Johtaja voi olla menestyksellinen Jumalan työssä ja omistaa korkean tason armoituksen ja mitä ilmeisimmin myös Jumalan hengen voitelun elämässään. Hän voi paimentaa suurta ja eteenpäin menevää seurakuntaa. Mutta vaikka tämä hänen henkilökuvansa olisi kuinka arvostettu, kuka tahansa hengellinen johtajakin voi joutua kiusaukseen kirota.
Tosiasiassa juuri hengelliset johtajat saattavat olla erityisen haavoittuvia tälle kiusaukselle, kun puhutaan houkutuksesta kirota joku toinen uskova. En väitä, että he välttämättä olisivat sen häijympiä tai että he kaiken kaikkiaan kiroaisivat enemmän kuin muut tai että he kiroaisivat ollenkaan. Totesin yksinkertaisesti, että johtajat joutuvat suurempaan kiusaukseen kirota. Miksi tämä kiusaus kirota on erityisen totta johtajien keskuudessa? Tämän rohkean väittämän selitys piilee pitkälle johtajuuden luonteessa.
Tästä lisää seuraavassa osassa, jossa puhun
mm. Saulin syndroomasta.
Denny Cramer
Dennis Cramer Ministries
Julkaistu luvalla. Dennis Cramer toimii pastorina Yhdysvalloissa, Pennsylvaniassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.denniscramer.net
