Ulosajo, osa 3
Tämä kirjoitus on käännetty Dennis Cramerin kirjasta: Breaking Christian Curses. Dennis kertoo tässä kokemuksistaan, kuinka hänet ajettiin ulos seurakuntansa yhteydestä.
Saulin syndrooma
Samat henkiset ominaisuudet, jotka tekevät jostain henkilöstä
johtajan, voivat koitua joko hänen suurimmaksi avukseen tai suurimmaksi
tappiokseen riippuen siitä, miten hän käyttää niitä. Kutsun tätä "Saulin
syndroomaksi". Jonkin aikomuksen henkinen liikahdus voi heilahtaa kumpaan
suuntaan tahansa ja hengellisen johtajan tulee valita päivittäin, millä
tavalla hän haluaa olla "Jumalan salaisuuksien huoneenhaltija" (1.Kor.4:1
KR38). Hänen on jatkuvasti tehtävä kaksi päätöstä:
1) Johtajan on ymmärrettävä, että tapa jolla hän tekee työnsä ei välttämättä ole niin tärkeä kuin syy, miksi hän työtään tekee.
Johtaja voi toteuttaa hänelle uskottua tehtävää Jumalan kunniaksi tai hän voi alentaa kutsumuksensa oma-aloitteiseksi, itsekeskeiseksi, oman tärkeyden esittelyksi, jossa tulee esiin hänen puolisydäminen ja sielullinen karismansa, jollainen kuningas Saulilla oli.
2) Saulin tavoin johtaja voi vetää huomion itseensä tai Jumalaan, joka hänet loi.
Tämä on vaikea valinta, mutta valinta, jonka johtaja joutuu tekemään päivittäin. Miksi? Koska niin suuri osa siitä, mitä johtaja tekee, on sydämen asioita. Niin kauan kuin Saul "pysyi pienenä omissa silmissään", ei ollut mitään ongelmaa. Profeetta Samuel oikein sormella osoittaen korosti kuninkaalle: Vaikka olit omasta mielestäsi mitätön, Herra voiteli sinut Israelin kuninkaaksi, ja sinä olet Israelin heimojen päämies. (1.Sam.15:17). Heti, kun kuningas Saulin sydämen täytti ylpeys, oma tahto ja itserakkaus, ei mennyt kauankaan, kun kuninkuus ihan sananmukaisesti reväistiin hänen kädestään. Sinä olet hylännyt Herran sanan. Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi. (1.Sam.15:23), Samuel profetoi. Tämä esimerkki kuningas Saulista opettaa meille kaksi asiaa:
1) Jumalan antama johtajuus sisältää
valtavan vastuun
Miksi? Mikään muu asia kuin Jumalan kutsu ei ole syynä siihen, että
henkilöstä on tullut johtaja.
2) Tämä Jumalan kutsuma johtaja huolehtii
Jumalan kaikkein arvokkaimmasta omaisuudesta
Ja mikä se omaisuus on? Hänen lampaansa! Hänen kansansa!
Näistä kahdesta tosiasiasta johtuen Jumala varustaa johtajiaan yliluonnollisilla kyvyillä, jotta he osaisivat tehdä sitä työtä, johon hän on heidät kutsunut. Se, miten joku johtaja näitä kykyjä käyttää, on se mihin haluan sinun huomiosi kohdistaa. Johtajan aseman hyvänä puolena Jumala on opettanut hänelle, kuinka suunnata Jumalan voimaa, vapauttaa Jumalallisia vaikutteita, tuoda esiin sitä muutosta, mitä Jumala haluaa, ja kirjaimellisesti muuttaa ihmisen elämä vallankumouksellisella tavalla tuon johtajan hengellisen huolenpidon kautta.
Aina on olemassa mahdollisuus käyttää valtaa väärin - ihan huolimatta siitä, mistä vaikutuspiiristä puhutaan - joko poliittisesta, taloudellisesta tai hengellisestä. Niin kauan kuin on olemassa hengellisen vallan väärinkäytön mahdollisuus, on myös olemassa mahdollisuus kirota. Ja niin kauan kuin johtajille uskotaan tällaista valtaa, johtajat tulevat kohtaaman suuren houkutuksen käyttää valtaansa väärin eli kiroamiseen. Kuningas Saul lankesi tähän vallankäytön ansaan ja tämän tapahtuessa ampui itseään jalkaan.
Vaarallinen Saulin henki
Uskon, että Saul ja Daavid olisivat muodostaneet hyvän tiimin, jos Saul
olisi nähnyt suojattinsa apuna eikä uhkana (ks.1.Sam.18:1-12). Alussa
kuningas kannusti nuorta soturia hänen urhoollisista teoistaan:
Kaikkialla, minne Saul Daavidin lähetti, Daavid menestyi niin hyvin, että
Saul asetti hänet sotureittensa päälliköksi. (jae 5). Kävi kuitenkin
niin, että huolimatta siitä, mitä Daavid teki ja kuinka kovasti hän yritti
tehdä parhaansa, Saulin sydämessä oli aina jotakin tyytymättömyyttä. Niinpä
eräänä kauniina päivänä kateus - joka pohjautui Saulin syvään alemmuuden,
epävarmuuden ja syyllisyyden tunteeseen - valtasi kuninkaan sydämen.
Voitontanssin aikana israelilaiset lauloivat ja vertasivat Saulin "tuhansia" Daavidin "kymmeniin tuhansiin". Siitä päivästä lähtien Saul katseli karsaasti Daavidia (jae 9). Uskollisena ja lojaalina palvelijana Daavid teki vain velvollisuutensa. Hänellä ei ollut mitään aikomusta kaapata kuninkaan asemaa itselleen. Siitä huolimatta Saul alkoi tuosta päivästä lähtien pahan hengen valtaamana jahdata Daavidia. Eräässä tilanteessa kuningas yritti keihäällään lävistää Daavidin seinää vasten!
Tämä sama "Saulin henki" voi motivoida hengellisiä johtajia tänäkin päivänä johtuen kateudesta, vihasta ja ylpeydestä - puhumattakaan pelosta: Saul alkoi pelätä Daavidia (jae 12). Kun nämä tunteet luovat käsityksen, että johtajan oma valtapiiri on uhattuna, tämä usein reagoi torjunnalla, koston hengellä ja lopulta tuhoisin toimenpitein. Toisin sanoen: eliminoi kilpailija! Daavid pitää tappaa.
Näin Saulista tuli lopulta avoimesti Daavidin vihollinen ja samalla täysin päinvastaista kuin Jumala oli tarkoittanut. Saul alkoi pelätä Daavidia yhä enemmän ja piti lopun ikäänsä häntä vihollisenaan (jae 29). Tosiasiassa Saulin erehdys tai kieltäytyminen, kun hänen olisi pitänyt tunnistaa Daavidin Jumalalta saatu voitelu, vauhditti kuninkaan omaa syrjäyttämistä valtaistuimelta ja joutumista pois Jumalan armosta. Vaikka Daavid oli avuksi, Saul piti häntä vain riesana. Lukemattomat johtajat tekevät tänä päivänä saman erehdyksen. Mieti, kuinka moni johtaja on torjunut "Daavidin", jonka Jumala on lähettänyt hänen elämäänsä.
Pelon ajamina
Surullista kyllä minun entinen pastorini käyttäytyi itsekkäästi ja
kostonhaluisesti Saulin hengen ja henkilökohtaisen kostonhalun innoittamana.
Siitä pelosta, että olisi menettänyt johtoasemansa ja hallintansa lauman
suhteen, mitä hän niin epätoivoisesti tarvitsi täyttääkseen tunne-elämässään
ja omassa persoonassaan olleen tyhjän aukon, hän teki minusta vihollisensa.
Sen minkä Jeesus olisi hänessä halunnut parantaa (kuten Saulissakin),
pastori täytti esiintymisellä, asemansa pönkittämisellä ja
henkilökohtaisella vallanhalulla. Hänen tunne-elämänsä tyhjyys ja
epävarmuus, jota tuki hänen kyvyttömyytensä käsittää Jumalan rakkaus joka
suuntautui häneen, tulivat kompensoiduiksi koko elämän jatkuneella
opillisella ja käytännöllisellä jyrkkyydellä. Hänen uskonelämänsä koko
sisältö (hänen oppinsa) muotoutui ja sai vaikutteita tästä jyrkästä
suvaitsemattomuuden "hengestä".
Monilla alueilla tämä äärimmäisyyksiin menevä opillisten ja käytännönkin asioiden lähestyminen palveli pastoria hyvin ja toi menestystä hengellisessä työssä, joukon seuraajia ja ainakin jotakin sellaista, mikä ulospäin näytti oikealta hengelliseltä arvovallalta. Se mikä näytti hyvältä ulospäin ei kuitenkaan syntynyt oikeista sisäisistä vaikuttimista. Hänen oma tärkeilynsä, omavanhuskautensa, itsekeskeisyytensä ja itseensä käpertyminen olivat niitä syitä, miksi hän käyttäytyi minua kohtaan niin kuin teki.
Tämä mieletön tapaus ei johtunut Jumalan tai Jeesuksen, raamatun tai seurakunnan tai määrätyn teologian puolustamisesta tai ahneudestakaan. Tämä laskelmoitu hyökkäys minua vastaan johtui pastorin henkilökohtaisesta vainoharhaisuudesta. Hän luuli, että minä kaappaisin häneltä hänen seurakuntansa. Hän luuli, että minä halusin olla pastori. Mistä tiedän tämän? Kuinka voin esittää tällaisen syytöksen? Hän kertoi sen minulle itse. Useita vuosia aiemmin, kun yhä kävin tässä kyseessä olevassa seurakunnassa, hän joutui kohtaamaan minut pelkoineen.
Ajatus, että minusta pitäisi tulla tuon seurakunnan johtava pastori, ei juolahtanut mieleenikään. Se uhka, jota minä hänelle edustin, oli hänen puoleltaan kokonaan kuviteltu. Minä rakastin ja tuin häntä. Minä annoin elämäni hänen hyväkseen. Daavidin tapaan ei hänellä olisi voinut olla uskollisempaa palvelijaa tai opetuslasta kuin minä. Vaikka olin antanut hänen hyväkseen kaiken, häntä yhä vaivasi pelko, että häneltä riistettäisiin jotakin. Minä en ollut ensimmäinen syytetty enkä viimeinenkään.
Hengelliset tyrannit
Epäilevä, syyttävä ja alentava suhtautuminen ja toisten vähättely (sekä
yksilöiden että seurakuntien) toimivat kipinöinä, jotka saivat pastorin
koneen käyntiin hänen toimiensa oikeuttamiseksi. Painamalla toisia alas hän
oletti väärin, että hän voisi nostaa omaa elämäänsä ja palvelutyötänsä
korkeammalle tasolle.
On surullista, jos meidän täytyy elää elämämme sellaisessa pelossa, että jotakin minkä Jumala on antanut meille, ihminen voisi ottaa pois. Ylpeys helposti sokaisee meidät ja johtaa synnin piilotteluun. Mutta synti on syntiä. Uskomme liukastuu pois perustukseltaan ja me huomaamme vajoavamme uskonnollisen tekopyhyyden löyhkään. Mikä on tekopyhyyden merkki? Jos sanomme, että rakastamme Jumalaa, vaikka vihaamme veljeämme.
Joka väittää olevansa valossa mutta vihaa veljeään, on yhä pimeydessä. Joka rakastaa veljeään, pysyy valossa, eikä hänessä ole mitään, mikä veisi lankeemukseen. Mutta se, joka vihaa veljeään, on pimeydessä. Hän vaeltaa pimeässä eikä tiedä, minne on menossa, sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä. 1.Joh.2:9-11.
Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. 1.Joh.3:14-15.
Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään. 1.Joh.4:20-21.
Jos me tuhoamme toisen elämää ilman mitään tunnonvaivoja tai yhtään syyllisyyden pistoa, olemme ylittäneet hyvin vakavan rajaviivan. Emme ole enää Kristuksen kaltaisia, vaan meistä on tullut kristillisiä teurastajia, jotka puukottavat toisia ja tarjoilevat heidän lihaansa vihan ja itsekeskeisen ylpeyden tarjottimilla. Silloin menetämme - joskus pysyvästi - Jumalan rakkauden ja tulemme rakkaudettomiksi, hyödyttömiksi, merkityksettömiksi olennoiksi emmekä enää ole Jeesuksen Kristuksen seuraajia tai hänen esimerkkejään.
Kiroaminen on hengellisen tyrannin työkalu - ase, jota vain raukkamainen tyranni käyttäisi. Tyranni on henkilö, joka hallitsee raa'asti, julmasti ja alistavasti - jonkinlainen despoottinen hirviö. Ihmiskunnan historia on heitä täynnä: Rooman keisarit, Mao Tse Tung, Stalin, Mussolini, Hitler, Saddam Hussein jne.
Oletko sinä vaaravyöhykkeessä?
Onko seurakunnassasi hengellisiä tyranneja? Niin kauan kuin väärän
vallankäytön mahdollisuus on olemassa, tyrannit tulevat edelleenkin
käyttämään muita hyväkseen - jopa seurakunnassa.
Denny Cramer
Dennis Cramer Ministries
Julkaistu luvalla. Dennis Cramer toimii pastorina Yhdysvalloissa, Pennsylvaniassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.denniscramer.net
