Opetusarkisto
Kaksi asiaa, vain kaksi
Francis Frangipane: Two Things, Two Things Only
On olemassa monia asioita, jotka voivat vallata mielemme: on niin paljon kirjoja, niin paljon tuotteita, niin paljon hyviä opetuksia, jotka ansaitsevat huomiomme ja sanovat: "tässä on totuus". Mutta kun olen palvellut Herraa näinä menneinä vuosina, hän on johtanut minut etsimään kahta asiaa ja vain kahta asiaa: tuntea Jumalan sydän Kristuksessa ja tuntea oma sydämeni Kristuksen valossa.
Tuntea Jumalan sydän
Olen etsinyt Jumalaa, pyrkinyt tuntemaan hänet ja hänen rakkautensa syvyyden
kansaansa kohtaan. Haluan tuntea Kristuksen sydämen ja sen myötätunnon, joka
on hänen vaikuttimenaan. Kirjoitukset tekevät selväksi: Jeesus rakasti ihmisiä.
Markuksen evankeliumi kertoo meille, että sen jälkeen kun Jeesus oli
opettanut ja parantanut kansaa, ihmiset tulivat nälkäisiksi. Myötätunnossaan
Kristus näki heidät "lammaslaumana paimenta vailla" (Mark.6:34). Hänelle ei
riittänyt se, että hän paransi ja opetti heitä, hän välitti heistä
jokaisesta henkilökohtaisesti. Heidän ruumiillinen hyvinvointinsa, sekin
mikä koski ruokaa, oli hänelle tärkeä.
Poika, jolla oli viisi leipää ja kaksi kalaa, oli Jeesukselle riittävästi, jotta hän saattoi tehdä jälleen uuden ihmeen, mutta tämän ihmeen piti tulla esiin paitsi Kristuksen tahdon kautta, myös hänen rättiväsyneen ruumiinsa kautta. Ajattele tätä: Kristuksen tarkoitus oli tuoda opetuslapset lepäämään: Ihmisiä näet tuli ja meni koko ajan, eivätkä opetuslapset ehtineet edes syödä (Mark.6:31).
Ajattele tätä: Kristus itse halusi omalta osaltaan tulla rukoilemaan ja lataantumaan. Sillä Johannes Kastaja, Jeesuksen edelläkävijä, oli juuri samalla viikolla tullut mestatuksi Herodeksen käsissä. Jeesus siis ruokki kansanjoukot ollessaan sielullisesti ja ruumiillisesti lopen uupunut - eikä vain kerran tai kahdesti, vaan yhä uudelleen Hän mursi leivät [ja kalat] ja antoi palat opetuslapsilleen (Mark.6:41).
Tuhannet miehet ja naiset lapsineen tulivat ravituiksi ja kaikki söivät kyllikseen. (Mark.6:42). Oi, millainen sydän Jeesuksella oli! Ihme oli noita ihmisiä varten, mutta emme näe mitään ihmettä tapahtuvan, mikä vahvistaisi häntä itseään, ellei sitten se pyhän rakkauden ihana ihme, joka sai hänen väsyneet kätensä nousemaan yhä uudelleen ojentamaan leipää ja kalaa. Kasvavan väsymyksensä keskellä hän jatkoi antamista, jotta muut saisivat virkistyä.
Niinpä, jos minun tavoitteeni on oppia tuntemaan hänet, minun tulee tunnistaa tämä hänessä: Jeesus rakastaa ihmisiä - kaikkia ihmisiä, ja etenkin niitä, joita yhteiskunta hyljeksii. Sen vuoksi minun tulee tarkkaan tietää, kuinka pitkälle hän on valmis menemään ihmisiä auttaakseen, sillä se on se sama matka, jonka hän on halukas tekemään uudestaan minun kauttani. Minun täytyy todellakin tuntea hänen ajatuksensa mitä tulee sairauteen, köyhyyteen ja inhimilliseen kärsimykseen. Hänen palvelijanaan olen hyödytön hänelle ellen tunne näitä asioita. Jos oikeasti haluan tehdä hänen tahtoansa, minun tulee todella tuntea hänen sydämensä. Niinpä minä aina, kun tutkin sanaa ja rukoilen, etsin jotakin enemmän kuin vain tietoa - pyrin saamaan selville, mitä Jumalan sydämessä liikkuu.
Tuntien oman sydämeni
Samalla kun tulen vedetyksi lähemmäksi Jumalan sydäntä, hänen läsnäolonsa
tuli tekee syvää puhdistavaa työtään minun sydämessäni. Hänen rikkautensa
runsaudessa minun köyhyyteni tulee ilmi. Psalmin kirjoittaja kirjoitti:
Kuka saa nousta Herran vuorelle, kuka astua pyhään paikkaan? Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän, joka ei valheellisesti vetoa Herraan eikä vanno väärää valaa. Ps.24:3-4.
Emme edes pysty löytämään Herran vuorta, vielä vähemmän nousemaan sille, jos sydämessämme on petosta. Kuinka joku voisi palvella Herraa pyhässä paikassa, jos hänen sielussaan on saastaa? Vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Jumalan lähestyminen on samaa kuin mennä kohti totuuden pätsiä, missä kaikki vääryys erotetaan meidän sielustamme. Voidaksemme viipyä pyhässä paikassa meidän tulee pitää kiinni vilpittömyydestä silloinkin, kun tuntuu että valhe pelastaisi meidät. Jokainen askel, jonka otamme noustaksemme Herran pyhälle vuorelle, on sielun pyrkimystä kohti suurempaa läpivalaisua tarjoten yhä täydellisemmän näkyvyyden meidän sydämemme todellisiin vaikuttimiin.
Tähän korkeammalle pyrkimiseen meidän sielumme tuntee Jumalan kutsua. Mutta meidän sielumme on salassa ja kyyristelee pelkojen ja pimeyden keskellä eläen puolitotuuksien ja harhakuvien maailmassa. Tämä on se meidän sisäisen ihmisemme, sielu, jonka Jumala haluaa pelastaa. Oletko löytänyt todellisen sielusi, sen sisäisen ihmisesi, jonka vain totuus tekee vapaaksi? Niin, me etsimme pyhyyttä, mutta tosi pyhyys nousee täältä sisältä - se tulee, kun Totuuden Henki paljastaa meidän sydämemme salatut alueet. Todellakin: vain totuudellisuus voi johtaa pyhyyteen.
Jumala, lahjoita meille intohimo totuuteen, jotta voimme tulla sinun pyhyytesi läsnäoloon!
Kaikkialla ihmiset olettavat, että he tuntevat "totuuden", vaikka heillä ei ole sen paremmin pyhyyttä kuin voimaakaan elämässään. Totuudesta on tultava jotakin muuta kuin historiallisia opinkappaleita, siitä pitää tulla jotakin muuta kuin uskonnollisten näytteiden museo - muistokirjoituksia siitä kuinka Jumala kerran liikehti. Totuus nousee siitä, että tunnemme Jumalan sydämen sellaisena kuin se on ilmoitettu Kristuksessa, ja se on myös oman sydämemme tuntemista Jumalan armon valossa.
Ihmiskunnan jäseninä olemme epäuskon peitevaatteen verhoamia. Tuskin tunnemme maailmaa joka meitä ympäröi, vielä vähemmän tunnemme oman sielumme todellista luonnetta. Kun etsimme Jumalaa saatamme huomaamatta etsiä omaamme. Vain hänen löytämisessään löydämme itsemme, sillä me elämme "Hänessä".
Kuitenkin kaikessa etsimisessäni, tuodessani itseni Jumalan eteen, teen sen vavistusta tuntien ja rukoillen kuningas Daavidin rukousta:
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle. Ps.139:23-24.
Peskäämme pois meikit sielumme kasvoilta ja katselkaamme sydämemme kaunistelematonta tilaa. Tiedän, että Jumala on luonut meidät ikuisesti eheiksi ja täydellisiksi Kristuksessa. Uskon siihen. Mutta Johanneksen Ilmestyksen ensimmäisessä kolmessa luvussa Jeesus ei kertonut seurakunnille, miten ne olivat "täydellisiä hänen silmissään". Ei! Hän paljasti niille niiden todellisen tilan. Hän kertoi niille niiden synnit. Ilman kompromissia hän asetti heille vaatimuksen tulla voittajiksi, kullekin niiden omissa ainutlaatuisen vaikeissa olosuhteissaan.
Heidän tavallaan meidänkin on tunnettava tarpeemme. Ja samoin kuin heidän kohdallaan, ne sielut joiden haluamme pelastuvan, asuvat täällä sellaisen maailman keskellä, jossa on valhetta, harhakuvitelmia ja rehottavaa mädännäisyyttä. Vanha luontomme on kuin kuluneet kengät, jotka tuntuvat jalassa mukavilta - saatamme joutua lihamme valtaan hyvin nopeasti huomaamatta sitä itse. Ne viholliset, joille kärsimme tappion, ovat kätkössä ja piilevinä meissä itsessämme! Sen vuoksi Pyhän Hengen on paljastettava meidän vastustajamme ennen kuin me voimme voittaa ne!
Profeetta Jeremia kirjoitti kuvaten ihmisen vanhaa luontoa: Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee? (Jer.17:9) Samankaltainen huudahdus voidaan kuulla Daavidin suusta eräästä psalmista: Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. Varjele minut myös eksyttäjiltä, etten joutuisi heidän valtaansa. Silloin olen viaton ja puhdas, monesta synnistä vapaa (Ps.19:12-13).
Meidän sisimmässämme voi olla vikoja, jotka hallitsevat meitä ilman, että olemme itse tietoisia siitä. Huomaammeko esimerkiksi, kuinka monet tekomme ovat syntyneet puhtaasti turhamaisuudesta tai halusta tulla huomatuiksi ja hyväksytyiksi toisten taholta? Olemmeko tietoisia peloista ja huolista, jotka alitajuisesti vaikuttavat niin moniin päätöksiimme? Meillä voi olla vakavia puutteita sisimmässämme ja kuitenkin olemme liian ylpeitä tai liian epävarmoja myöntämään, että tarvitsemme apua.
Ajattelemme helposti itsestämme liikoja hyvin puutteellisen itsetuntemuksen pohjalta!
Ihan ulkonaisesti ajatellen: vaikka osaamme poseerata kameralle, tiedämmekö miltä näytämme, kun nauramme tai itkemme, kun syömme tai nukumme, kun puhumme tai olemme vihaisia? Tosiasia on, että useimmat meistä eivät tiedä, miltä näytämme ulkonaisesti toisten silmissä - vielä vähemmän tunnemme itsemme sellaisina kuin olemme Jumalan silmissä! Meidän turmeltunut mielemme oikeuttaa aina meidän toimemme ja esittää ajattelumme järkiperäisenä. Ilman Pyhää Henkeä olemme melkein puolustuskyvyttömiä niitä myötäsyntyisiä taipumuksiamme vastaan, jotka houkuttelevat meitä itsepetokseen.
Jos siis haluamme tulla pyhiksi, meidän on ensin luovuttava vääryydestä. Jumalan armon valossa, kun meidät on vanhurskautettu uskon kautta ja pesty puhtaaksi Jeesuksen verellä, meidän ei ole tarvetta teeskennellä olevamme oikeamielisiä. Meidän on ainoastaan tultava totuudellisiksi.
Meidän sydämemme vilpittömyys ei johda tuomioon - ei mihinkään rangaistukseen. Meidän tarvitsee vain katua ja tunnustaa syntimme saadaksemme ne anteeksi ja tullaksemme puhdistetuiksi. Jos rakastamme totuutta, tulemme vapautetuiksi synnin ja itsepetoksen vallasta. Niin osoittautuu todeksi se, että meidän täytyy tuntea nämä kaksi asiaa ja vain nämä kaksi: Jumalan sydän Kristuksessa ja oma sydämemme Kristuksen valossa.
Francis Frangipane
Copyright 2006 Arrow Publications.
Julkaistu luvalla. Francis Frangipane toimii pastorina Yhdysvalloissa, Cedar Rapidsissa, Iowassa. Hänen nettisivujensa osoite on www.frangipane.org
Opetusarkisto
